Suomessa on perinteisesti ollut vahva sosiaalinen yhteisöllisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisia on autettu ja tuettu, yksilön sekä yhteiskunnan puolelta. Vahvan sosiaalisen yhteisöllisyyden muodostaa väestön kulttuurillinen samankaltaisuus. Kuitenkin viime vuosina, sosiaalinen yhteisöllisyys on heikentynyt, ihmisten pahoinvointi lisääntynyt ja ihmisten osallistuminen kanssaihmisten avustamiseen vähentynyt. Jos ja kun kohtaamme ongelmia, sen sijaan että otamme puhelimen ja alamme kuvaamaan, rohkaiskaamme itseämme ja toisia toimimaan ja auttamaan.
Yksi lännestä tulleista megatrendeistä liittyy digitaalisuuteen. Tätä ajetaan ja jalkautetaan suurilla resursseilla yhteiskunnan eri osa-alueille. On tärkeää tiedostaa, että tämänkaltainen kehitys ei hyödytä suurta osaa ihmisistä, päinvastoin lisää entistä enemmän työmäärä ja itse tehtäviä asioita, siinä missä ennen esimerkiksi palvelukulttuurissa palvelun tarjoaja otti vastuun ja hoiti asioita. Etenkin kun kansalaiset tämän maksavat verorahoistaan. Iso osa vanhemmista ihmisistä ei enää samalla tavalla opi käyttämään digitaalisia palveluja ja toimintoja. Ja miksi heidän edes pitäisi?