Yhteistyö sosiaalisessa mediassa sekä sen ulkopuolella

Jälleen on hyvä aika muistuttaa kansalaisia siitä, että yhteistyön taso ja tekeminen haitallisten ilmöiden torppaamisessa sekä Suomen tilanteen kehittämisessä on vielä lasten kengissä. Suomessa toimii useita erilaisia vakuuttavia toimijoita, joilla on tavoitteena ja olemassaolon syynä pitkälle samankaltaiset ilmiöt – vastustaa tiettyjä Suomelle haitallisia ilmiöitä sekä kehittää sellaista toimintaa, joka puolestaan parantaa Suomen ja suomalaisten tilaa. Näitä toimijoita on ollut useita vuosia, mutta yhteistyötä ei olla päästy todistamaan juuri lainkaan.

Yhdistämällä voimavarat on mahdollista hyödyntää tuhansista kansalaisista koostuvaa volyymiä, jolla puolestaan on aivan erilainen vaikutus kuin kymmenillä tai sadoilla henkilöillä. Kansalaisilla harvemmin on hyödynnettävissä muunlaista valtaa, kuin joukosta koostuva massa. Tämä onkin erittäin merkittävä vallanmuoto, mutta sitä ei olla osattu vielä toistaiseksi valjastaa käytännössä – ainakaan sosiaalisen median ulkopuolella. Sosiaalisessa mediassa sen sijaan näkee satunnaisesti ilmiöitä, joihin liittyy lukuisten kansalaisten kannanotot. Tällä luonnollisesti on tietty vaikutus, mutta se ei tule muuttamaan asioita. Poliitikot, virkamiehet ja muut asiantuntijat mieluusti näkevät ihmisten riitelevän ja keskustelevan sosiaalisessa mediassa, näin ollen heidän ei tarvitse vastata seuraamuksista tai päätöksistä, joita he tekevät.

Poliitikoilla ja virkamiehillä on velvollisuudet ja vastuut, mutta kansalaiset eivät tunnu haastavan niitä riittävällä ja toimivalla tavalla. On korkea aika valjastaa yhteistyöhön liittyvät voimat ja yhdessä alkaa toimimaan Suomen parhaaksi etenkin sosiaalisen median ulkopuolella. Jos emme tätä tee, mikään ei muutu ja Suomen alasajaminen saa rauhassa jatkua. On lisäksi hyvä syy ja korkea aika kokeilla jotain uutta, vuosia kestäneen totutun tavan jälkeen.

Facebook
Twitter
LinkedIn