Useat tiedostavat ihmiset ovat viime aikaisten tapahtumien myötä ymmärtäneet, että kansamme pirstaloituu entistä pienempiin eri arvoja edustaviin osiin. Tämä on ilmiönä maallemme ja ihmisille äärimmäisen haitallista. Mistä oikein on kysymys ja milloin ilmiö on alkanut?

Tuntuu siltä, että nykyään monet suomalaiset ovat omaksuneet sellaisen asenteen, että jokaisesta maailmalla tapahtuvasta asiasta tulee olla vahva mielipide. Useat erityisesti Suomen ulkopuolella tapahtuvat asiat ovat luonteeltaan sen verran syvällisiä, että oikeasti harvalla kansalaisella on ymmärrystä näiden asioiden luonteesta ja syy-seuraussuhteista. Lisäksi, käsityksemme näistä asioista syntyy valtamedian ja sosiaalisen median välityksellä, harvoin omakohtaisella tarkkailulla ja kokemuksilla.

Asiaan vaikuttaa myös vahvasti jo aiemmin mainittu asia, että suomalaisten vastuulle ja hartioille pyritään tuputtamaan ylhäältä päin sellaisia asioita, jotka eivät suoraan sanoen kuulu meille. Niillä ei ole meihin suoranaista vaikutusta, etenkin jos näin haluamme, eikä meidän suomalaisten rooli asian ratkaisemisessa ole juuri minkään arvoinen.

Se, että meillä tulee olla vahva kanta ja näkemys erityisesti suuriin Suomen ulkopuolisiin asioihin, jakaa eittämättä meidät erilaisiin asenne- ja arvoryhmiin. Näin ollen pirstaloidumme ja tämä on todella haitallista kansakunnan sosiaaliselle yhteisöllisyydelle ja toimivuudelle.

Asioita, joista olemme jo eri mieltä (suhteellisen objektiivisista faktoista huolimatta) ovat muun muassa: maahanmuutto, ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikka, korona sekä siihen liittyvä rokotepolitiikka, Suomen maantieteellispoliittinen asema, ulkomailla tapahtuvat kriisit, käsitys suomalaisuuden olemuksesta jne jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Asioista tehdään tarkoituksella monimutkaisia ja meitä velvoitetaan turhaan ottamaan niihin kantaa. Ajatteleeko esimerkiksi indonesialainen ihminen muun maailman asioista yhtä suurella kiinnostuksella kuin suomalaiset? Entäpä afrikkalaiset? Etelä-amerikkalaiset? Tuskin, heillä on tärkeämpää ja mielekkäämpää tekemistä tämän ilmiön suhteen.

Siinä vaiheessa kun käännämme katseen itseemme ja oman maan asioihin, historiaan, tilastoihin ja tavoitteisiin, meitä on vaikeampi jakaa kahtia ja käyttää hyväksi suurten toimijoiden osalta. Samalla päädymme myös tekemään jotain oleellisempaa ja merkityksellisempää; huolehtimaan itsestämme ja omasta viitekehyksestämme. Tämä on huomattavasti tärkeämpää ja hyödyllisempää kuin murehtia ja valita puolia ulkopuolisista asioista.