Suomalaisten maailmankatsomusta ja asioihin suhtautumista varjostaa eräänlainen kansallinen pessimismi. Ilmiö on havaittavissa ja korostuneena erityisesti nykyaikana, kun suomalaiset joutuvat kohtaamaan erilaisia globaaleja ilmiöitä ja tehtailtuja kriisejä. Konkreettisimmillaan kansallinen pessimismi näkyy siinä, kuinka Suomen tai suomalaisuuden historia halutaan esittää, missä valossa kansalliset merkkihenkilöt esitetään, tai millä tavoin suomalainen uskoo omiin yksilöllisiin tai kollektiivisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin.

Pessimistinen suhtautuminen ei tarkoita sitä, etteikö oleellisia asioita voisi kritisoida tai ongelmia nostaa esiin. Pessimismi on mielentila ja -laatu, josta ei ole yksilölle tai kansalle mitään hyötyä ja pahimmassa tapauksessa se aiheuttaa turhaa pelkoa ja estää meitä toimimasta eduksemme.

Kansakuntaamme on ylhäältä alaspäin uskoteltu, että olemme olleet ns. väärällä puolella sotaa, olemme hoitaneet ulkopoliittisia suhteitamme vähintään kyseenalaisella tavalla, olemme milloin sortajia ja milloin metsäläisiä, joilla on paljon opittavaa kolmansilta mailta. Tuoreempia ilmiöitä ovat ne, joissa suomalaisten tulisi olla huolissaan Yhdysvaltojen värillisestä väestöstä, sukupuolivähemmistöihin kohdistuvasta kuvitellusta sorrosta tai ilmastonmuutoksesta. Kun viranomaiset, poliitikot ja media syöttää näitä samoja argumentteja viikosta ja vuodesta toiseen, virkamieheen ja median objektiivisuuteen luottava suomalainen alkaa väkisin hitaasti mutta varmasti ylikuormittua negaatioilla ja pessimismillä, sekä uskoa että on jollain tavalla vastuussa asioista, joista ei todellisuudessa ole vastuussa. Ihmiset tuntuvat myös helposti omaksuvan sen, mistä tulisi olla huolissaan ja mistä ei, kyseenalaistamatta tätä lainkaan.

Uutta on kenties myös se, että kriisit tai asiat, joista tulisi mukamas olla huolissaan, tuodaan myös viihteeseen, urheiluun ja populaarikulttuuriin. Toisin sanoen, mitään ei voi tehdä tai missään ei voi olla ilman, että pitäisi olla huolissaan ja vastuussa jostain. Näin ei missään nimessä pidä olla eikä tarvitse olla. Meillä on syytä olla sekä yksilöiden että kansakunnan tasolla todella ylpeitä historiastamme, aikaansaannoksistamme, merkkihenkilöstämme ja vaikuttajistamme, osaamisestamme ja ennen kaikkea kansallisesta luonteenpiirteistämme. On syytä palauttaa mieliimme, mitä terve ylpeys ja selkä suorana kulkeminen merkitsevät.

Meillä on suomalaisina mahdollisuus ja velvollisuus valita, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Mikään viranomaiskoneisto tai ulkomainen taho ei sitä voi tehdä eikä se ole heidän tehtävänsä. Meidän ei tarvitse tuntea alemmuudentunnetta mistään asiasta, päinvastoin. Meidän ei tule kärsiä ”ilmastokriisistä”, polvistua minkään ilmiön edessä tai pelätä sotaa, joka ei koske tai liity meihin millään tavalla. Ennen kaikkea, meidän ei tule sallia minkään sisäisen tai ulkoisen tahon myrkyttää mieliämme vastuilla tai velvollisuuksilla, joilla ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme ja jotka vaan heikentävät toimintakykyämme, vaikutusvaltaamme sekä sokeuttavat arviointikykyämme. Ilman tätä vastuullisuuden ja velvollisuuksien taakkaa olemme iloisempia, rohkeampia ja vapaampia elämään ja kokemaan, sekä vaikuttamaan kansakuntamme tilaan.

Onko näin, että tietynlainen pessimismi on yhteydessä muihin kulttuurillisiin tai kansallisiin piirteisiin, kuten sinisilmäisyyteen, nöyryyteen tai kuuliaisuuteen? 1990-luvulla kulttuuritutkijat ovat ihmetelleet suomalaisten pessimististä suhtautumista omaan historiaansa, vaikka tuolloinkin on ollut kansainvälisesti tiedossa suomalaisten ja Suomen korkea sosiaalinen, kulttuurillinen, taloudellinen ja ympäristöön liittyvä suorituskyky. On todettu, että ainoat ketkä tätä eivät olleet mahdollisesti huomanneet, olivat suomalaiset itse.

Aurinko nousee huomennakin ja Suomi ei yhdessä yössä tai vuosikymmenessäkään muutu sellaiseksi toimijaksi, josta meidän tulisi olla huolissaan tai hävetä kenenkään muun edessä. Voimme syystäkin olla ylpeitä ja ajatella positiivisemmin kansastamme. Ei myöskään ole syytä muuttaa ajattelutapaamme tai itseämme, riittää kun palautamme mieleen ne tärkeät asiat, että ketä olemme, mistä tulemme ja mitä edustamme. Tämän jälkeen myös tavoitteet, mitä haluamme tulevaisuudelta, syntyvät luonnollisemmin.