OSA 5. KUKOISTUKSEN AIKA – TALOUDELLISEN LAMAN VARJOSSA

1980- ja 1990-luku

YLEISTÄ / TAUSTAA

1980-luvulla ja erityisesti 1990-luvun jälkipuoliskolla Suomi nautti vahvasta nousukaudesta ja kukoistuksesta. Erityisesti 1980-lukuun kiteytyy vahvasti idyllisen Suomen kulta-ajat. Suuri osa 1980- ja 1990-lukujen menestyksestä juontaa juurensa edellisille vuosikymmenille tutuista piirteistä, kuten hyvin hoidetusta ulkopolitiikasta itään ja länteen, korkeasta työmoraalista sekä suomalaisesta ammatillisesta osaamisesta.

Suomi sekä suomalaiset saivat ansaitusti nauttia vahvan yksilöllisen sekä kansallisen identiteetin tuomista hyödyistä sekä kansallisesta yhteisöllisyydestä. 1980-luku oli itsenäisyyden ja suomalaisuuden kannalta viimeinen ikoninen ajanjakso.

Vuosikymmenen lopulla Suomesta tuli Euroopan Neuvoston jäsen ja samoihin aikoihin Suomi liittyi Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) täysjäseneksi. Pian Suomea oltaisiin viemässä täyttä vauhtia kohti kansainvälisten sopimusten velvoitteita, Euroopan Unionia sekä amerikkalaisen kulttuurihegemonian mallimaata.

Sekä 1980- että 1990-luku tunnettiin vahvan laadun aikakausina. Tuotteiden ja palvelujen laatuun panostettiin, eikä tuotekehitystä rajoittaneet merkityksettömät tekijät. Laatu oli ylpeydenaihe ja erityisesti hyvä palvelun laatu näkyi asiakkaille valtion laitoksissa sekä yritysten toiminnassa ja asiakaspalvelussa.

Poiketen 1960- ja 70-lukujen murrosajoista, 1980-luvulla palattiin takaisin siihen järkiperusteiseen maailmankatsomukseen, jossa yksilö voitiin asettaa vastuuseen kohtalostaan, sen sijaan että häntä olisi pidetty ainoastaan epäoikeudenmukaisen yhteiskunnan uhrina.

Merkittävä kulttuuri-ilmiö oli se, että 1980-luvulla kansallinen menneisyys ja kansalliset arvot alkoivat herättää jälleen yhteiskunnallista kiinnostusta, muun muassa J.V. Snellmanin, Sakari Topeliuksen, Elias Lönnrotin, J.L. Runebergin ja Kalevalan kautta.

1980-luvulla alettiin myös huomata, että kehitysmaiden kurjuuden syynä ei ollutkaan varakkaan pohjoisen harrastama riisto, ja kehitysmaaromantiikan hiipumisen syynä mahtoi osaltaan olla myös se, että kaikesta huolimatta kehitysmaat eivät kuitenkaan saavuttaneet taloudellista menestystä.

Kukoistuksen aikakautena Suomen kansantalous kasvoi voimakkaasti, poislukien 1990-luvun alkupuolen laman aikana. Suomalaiset nauttivat vuosikymmenten työn hedelmää ja kuluttivat viihdettä ja hyödykkeitä enemmän kuin koskaan aiemmin. Yritykset suuntasivat 80-luvulla maailman markkinoille yhä voimakkaammin ja ulkomaan matkojen osuus lähes kolminkertaistui. Autoilu lisääntyi ja infraa sekä rakennettiin että kehitettiin entisestään. Tiet olivat hyvässä kunnossa, polttoaineen hinta kohtuullisempi ja sähköautot sekä älyinfra loistivat poissaolollaan. Työttömyys oli varsin vähäistä ja nousukausi näkyi myös siinä, että vuokra-asumisesta siirryttiin entistä enemmän omistusasuntoihin.

1980-luvun erotti 1990-luvusta se, että 90-luvun ja uuden vuosituhannen alun haitallinen globalisaatio rappeuttavine megatrendeineen oli vielä hyvän matkan päässä tulevaisuudessa. Nähtävissä oli kuitenkin yhteiskunnan amerikkalaistuminen ja eurooppalaistuminen. 1980- ja 90-luvuilla amerikkalainen yritys- ja liiketoimintakulttuuri rantautui suomalaisiin suuryrityksiin ja yritysjohtamiseen, huolimatta amerikkalaisten ja suomalaisten kulttuurillisista eroavaisuuksista. Tuohon aikaan kuitenkin suomalaisia arvostettiin maailmalla luotettavina ja osaavina liikekumppaneina Yhdysvaltoja, Aasiaa ja Eurooppaa myöten.

1990-luvun alussa Suomea ravisutti raju lama, joka hellitti vasta vuosikymmenen puolenvälin jälkeen. Suomi teknologistui ja kansainvälistyi kovaa vauhtia Nokian johdolla ja läntisen suuren maailman ilmiöt ja arvot saavuttivat syrjäisen ja kaukaisen maamme mitä lähemmäs 2000-lukua edettiin. Muotia ja kulttuuria omaksuttiin lähinnä Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Isot Hollywood-elokuvat löivät itsensä täysin läpi Suomessa 1980- ja 90-luvuilla.

Koulutukseen panostettiin ja koulutuksen merkitystä alettiin korostaa erityisesti korkeakoulujen osalta. Suomi oli luomassa siirtymää kohti palvelu- ja tietoyhteiskuntaa. Laman jälkeen odotukset alkoivat olla vuosituhannen vaihteessa ja sen mukanaan tuomassa uudessa maailmankuvassa. 1990-luvun loppua kohden kulttuuri-ilmiöihin liittyvät muutokset kiihtyivät entisestään.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa Suomen suhteet länteen lähenivät entisestään ja Suomi alkoi vähitellen luopua Paasikiven-Kekkosen puolueettomuuspolitiikasta. Suomen ja Venäjän välinen kauppa laski 90-luvun alussa hetkellisesti pohjalukemiin, mutta nousi vuosikymmenen lopulla liki entiselleen.

Mielenkiintoista oli myös se, että kommunismille saatettiin nauraa avoimesti eikä sitä otettu kulttuuris-ideologisena ilmiönä vakavasti. Sisäpolitiikassa vallitsi konsensus (eli ”yhteisymmärrys”, ”yksimielisyys” -politiikka), ilman suuria poliittisia kiistoja.

1990-luku oli monin tavoin hektisempi ja pirstaloituneempi kuin edeltävä 80-luku ja Suomeen tuli nopeammin ja enemmän uusia ilmiöitä, asenteita ja yhteiskunnallisia arvoja. Myös yksilöllisyyttä alettiin korostaa huomattavissa määrin.

HALLINTO JA POLITIIKKA

Suomi siirtyi 1980-luvulle presidenttinään Urho Kekkonen. Kekkonen erosi sairautensa takia tasavallan presidentin virasta 27.10.1981 ja toimi muodollisena valtionpäämiehenä tammikuuhun 1982 asti. 1980-luvulla presidenttinä toimi Kekkosen lisäksi Mauno Henrik Koivisto 1982 – 1994.

Suomessa käytiin kahdet eduskuntavaalit vuosina 1983 ja 1987. Suomen sisäpoliittista valtaa hallitsi SDP koko vuosikymmenen ajan.

SKDL:n ja SKP:n sisäinen kahtiajako enemmistön ja niin sanotun taistolaisen vähemmistön kesken paheni vuosikymmenen mittaan. Kuilu repesi, kun vähemmistö perusti vuonna 1986 uuden Demokraattinen vaihtoehto -puolueen (DeVa). DeVan toiseksi puheenjohtajaksi valittiin näyttelijä Kristiina Halkola, josta tuli Suomen ensimmäinen naispuoluejohtaja. Vuonna 1989 perustettiin vielä SKDL:n entisen kansanedustajan Markus Kainulaisen johdolla uusi Kommunistinen Työväenpuolue. SKP:n vanhat johtomiehet Aarne Saarinen, Taisto Sinisalo ja Arvo Aalto jäivät eläkkeelle.

Vihreä liitto muuttui puolueeksi ja liittyi samana vuonna Euroopan vihreiden jäsenjärjestöksi. Keskustapuolue muutti nimensä Suomen Keskustaksi vuonna 1988. Vuonna 1982 Liberaalinen Kansanpuolue liitettiin Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi, mutta liberaalit erosi yhteistyöstä vuonna 1986. Vuosikymmenen aikana katosivat puoluekartalta Suomen Maaseudun Puolueesta lohjennut Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (uudelta nimeltään Kansalaisvallan Liitto) ja Perustuslaillinen Oikeistopuolue. Kokonaan uusi puolue taas oli vuonna 1985 perustettu Suomen Eläkeläisten Puolue.

1990-luvulla Suomen presidentteinä toimivat Mauno Henrik Koivisto 1982 – 1994 sekä Martti Oiva Kalevi Ahtisaari 1994 – 2000.

Suomessa järjestettiin vuosikymmenen aikana kolmet eduskuntavaalit vuosina 1991, 1995 ja 1999. Vuoden 1991 vaalien selkein voittaja oli Suomen Keskusta, kun taas hallitusvastuussa olleet Kokoomus ja SDP kärsivät ankarat tappiot. Vuoden 1995 vaaleissa SDP saavutti suurimman paikkamääränsä toisen maailmansodan jälkeen (63 kansanedustajaa). Kannatustaan menettänyt ja sisäisistä riidoista kärsinyt Suomen Maaseudun Puolue puolestaan koki kohtalonsa samoissa vaaleissa, jolloin se menetti miltei kaikki eduskuntapaikkansa. SMP ajautui vaalien jälkeen konkurssiin ja sen raunioille perustettiin syksyllä 1995 uusi puolue Perussuomalaiset. Liberaalinen Kansanpuolue oli eduskuntapuolueena viimeisen kerran vaalikauden 1991−1995 yhden kansanedustajan voimin.

Vuonna 1990 Suomeen perustettiin uusi puolue Vasemmistoliitto, jolle siirrettiin SKP:n (Suomen Kommunistinen Puolue) poliittinen toiminta; samalla lakkautettiin SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto). SKP päätettiin säilyttää puolueena, mutta se teki konkurssin syksyllä 1992 pääosin epäonnistuneiden kiinteistökauppojensa vuoksi. Vasemmistoliiton ulkopuolelle jättäytyneet kommunistit jatkoivat poliittista toimintaansa Kommunistisessa Työväenpuolueessa ja myöhemmin uudelleen perustetussa SKP:ssa, joiden keskinäiset välit ja suhteet Vasemmistoliittoon olivat huonot. Vasemmistoliitto oli hallituspuolueena eduskuntavaaleista 1995 alkaen, jolloin se oli mukana Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa

Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus raukesi Neuvostoliiton romahtaessa vuonna 1991, jonka tilalle solmittiin Naapuruussopimus. Keskustelua Suomen jäsenyydestä silloisessa Euroopan yhteisössä virittivät vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen SDP:n ja Kokoomuksen puheenjohtajat Pertti Paasio ja Pertti Salolainen. Presidentti Mauno Koivisto torjui ajatuksen vielä kesäkuussa 1991 hallitukselle pitämässään ulkopoliittisessa katsauksessa, mutta tilanne muuttui Neuvostoliiton luhistuttua ja varsinkin Ruotsin jätettyä jäsenhakemuksen EY:lle keväällä 1992. 16.10.1994 pidettiin Suomen EU-kansanäänestys, jossa niukahko enemmistö (56,9 %) äänestäneistä kannatti liittymistä Euroopan unioniin.

Vuoden 1995 alussa Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi ja erosi Euroopan vapaakauppajärjestöstä.

HALLINNOLLINEN JAKO

Syyskuuhun 1997 asti Suomessa oli käytössä niin sanotut vanhat läänit. Läänejä oli tuolloin kaksitoista. 1.9.1997 toteutettiin lääniuudistus, joka vähensi läänien määrän kuuteen. Maakuntien merkitys kasvoi, kun aiemmat maakunnalliset läänit korvattiin hallinnollisilla suurlääneillä, minkä tarkoituksena olivat julkishallinnon keventäminen ja siitä saatavat säästöt hallintokuluissa.

Uuteen Etelä-Suomen lääniin liitettiin Uudenmaan lääni, Kymen lääni, Hämeen läänistä Kanta-Häme ja Lahden seutukunta sekä Mikkelin läänistä Heinolan seutukunta. Uuteen Länsi-Suomen lääniin liitettiin Turun ja Porin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni sekä Hämeen lääniin kuuluneet Pirkanmaan kunnat. Uuteen Itä-Suomen lääniin liitettiin Kuopion lääni, Pohjois-Karjalan lääni sekä pääosa Mikkelin läänistä. Oulun lääni, Lapin lääni ja Ahvenanmaan lääni eivät muuttuneet uudistuksessa.

DEMOGRAFIA (VÄESTÖ)

1980-luvulla lapsia syntyi vuosittain keskimäärin noin 63.000 lasta.

Vuoden 1988 lopussa Suomessa asui noin 18.700 ulkomaan kansalaista. Suurimpia ulkomaalaisryhmiä 1980-luvun lopulla olivat ruotsalaiset, neuvostoliittolaiset ja länsisaksalaiset. Suomi oli muuttovoittomaa, ja suurin osa Suomeen muuttaneista tuli Ruotsista.

1980-luvulla etenkin pääkaupunkiseudun väkiluku nousi. 1960- ja 1970-luvuilla voimakas muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin oli kuitenkin hidastunut. Vuosikymmenen lopulla noin 60 % väestöstä asui kaupungeissa. Suomen suurimmat kaupungit vuoden 1988 lopulla olivat Helsinki (489.900 asukasta), Tampere (171.000 asukasta), Espoo (167.700 asukasta), Turku (159.900 asukasta), Vantaa (151.100 asukasta), Oulu (98.900 asukasta) ja Lahti (93.200 asukasta).

1990-luvulla Suomen väkiluku kasvoi maltillisesti, hieman alle neljä prosenttia. Vuoden 1989 lopussa Suomen väkiluku oli 4.974.300, ja vuoden 1999 lopussa se oli 5.171.300. Vuonna 1991 rikkoutui viiden miljoonan asukkaan raja. Syntyvyys laski hieman: vuosikymmenen alussa syntyi noin 65.000 lasta vuodessa ja vuosikymmenen lopulla noin 57.000.

Itsemurhien määrä oli Suomessa huipussaan 1990-luvun alussa talouslaman keskellä, jolloin oman kätensä kautta kuoli noin 1.500 suomalaista vuodessa. Tämän jälkeen itsemurhat ovat alati vähentyneet: vuosikymmenen lopulla Suomessa tapahtui noin 1.200 ja 2010-luvulla noin 800 itsemurhaa vuodessa.

Maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvoi noin kaksinkertaiseksi vuosina 1990–1999. Erityisesti lisääntyivät venäläiset tai neuvostoliittolaiset sekä aasialaiset ja afrikkalaiset maahanmuuttajat. Ensimmäiset somalipakolaiset saapuivat Suomeen 1990, ja vuosikymmenen lopussa Suomessa oli yli 4.000 Somaliassa syntynyttä. Suomen kansalaisuuden saaneiden ulkomaalaisten määrä nousi huomattavasti vuosikymmenen lopulla.

TALOUSELÄMÄ

1980-luvulla Suomessa elettiin vahvan hyvinvointivaltion aikaa. Vuonna 1987 vajaat 9 % ammatissa toimivista suomalaisista sai toimeentulonsa alkutuotannosta, noin 31 % jalostuksesta ja noin 58 % palveluista. Tärkeimpiä vientituotteita olivat koneet, laivat ja veneet sekä puu ja puunjalostustuotteet. Erityisen tärkeä vientituote oli paperi, jonka vienti vuonna 1988 toi Suomelle yli 25 miljardia markkaa ja muodosti lähes 30 % Suomen koko vientituloista.

Vuonna 1981 Neuvostoliiton osuus Suomen koko ulkomaankaupasta oli 25 %.

Suomessa vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Merkittävä syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen ulkomailta vuonna 1986 ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa. Nämä seikat johtivat kansantaloudessa olleen rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia.

Nousukausi päättyi 1990-luvun alkupuolen voimakkaaseen lamaan, jonka tärkeimpiä syitä olivat markkinoiden vapautumisesta lopulta aiheutuneet tappiot pankeille ja sijoitusliikkeille sekä Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa. 1980-luvun ylikuumenemisesta seuranneen laman puinti jatkui aina pankkikriisien kautta noin vuoteen 1998 asti.

Suurimpia valtioenemmistöisiä osakeyhtiöitä vuonna 1988 olivat muun muassa Enso-Gutzeit, Outokumpu, Rautaruukki, Imatran Voima, Neste ja Kemira.

Pankki- ja luottokortit yleistyivät Suomessa voimakkaasti 1980-luvulla. Pankkiautomaatit yleistyivät vauhdilla, minkä myötä monia pankkikonttoreita karsittiin.

Hyvästä taloustilanteesta huolimatta Suomessa tapahtui 1980-luvulla myös useita talousskandaaleja. Kasinotalous-sanasta on tullut paheksuva nimitys 1980-luvulle tyypilliselle lainarahalla ja sijoittamisella rikastumiselle. Se loi uusia mahdollisuuksia talousrikollisille. Lainoja otettiin usein talousrikollisten pöytälaatikkofirmojen nimiin, sekä vakuuksia yliarvioitettiin esimerkiksi väärentämällä asiakirjoja. Keskellä vuosikymmentä vapautuneiden markkinoiden toiminta johti lopulta lopulta suuriin tappioihin pankeille ja sijoitusliikkeille, sekä edesauttoi vahvasti Suomen syöksymistä lamaan 1990-luvun alussa. 1980-luvun talousskandaaleja ovat:

– Noppa-juttu: Sulo Aittoniemi, Pekka Paavola, Kalevi Sassi

– VS-yhtiöiden konkurssi (konkurssihetkellä VS-Groupin velat olivat miljoona markkaa ja varat 56 miljoonaa markkaa)

– Naurissaaren lahjusjupakka: Ilkka Hakalehto, Pekka Saarnio, Jouko Helin

– Uotin veljekset: Kari ja Jussi Uoti

– Kouri-kaupat: Pentti Kouri, Peter Fryckman, Kai Mäkelä, Taito Tuunanen, Jaakko Lassila.

1990-luvun alussa Suomi alkoi suuntautua enemmän länsimaihin, kun idänkauppa romahti Neuvostoliiton hajottua. Suomi syöksyi pankkikriisiin ja historiansa syvimpään lamaan. Idänkaupan romahtamisen ohella merkittävimpiä lamaan johtaneita tekijöitä oli muun muassa edellisen vuosikymmenen rahamarkkinoiden liian nopea vapauttaminen. (Kts. tarkemmin seuraavasta kappaleesta ”Romahdus”.)

Lama-aikana monet yritykset ajautuivat konkurssiin ja Suomesta katosi runsaasti työpaikkoja. Pahimmillaan työttömyysaste oli lähes 19 %, rakennusteollisuudessa jopa 37 %. Suomen bruttokansantuote laski 13 %. Asuntomarkkinat romahtivat jo vuonna 1990, ja monet kotitaloudet ylivelkaantuivat ja ajautuivat merkittäviin taloudellisiin vaikeuksiin. Talouden on katsottu alkaneen elpyä loppuvuonna 1993, ja yhtäjaksoinen taloudellinen nousukausi jatkui vuoteen 2008.

Vuonna 1995 Suomen Yhdyspankki ja Kansallis-Osake-Pankki yhdistyivät muodostaen Meritan, joka myöhemmin yhdistyi ruotsalaisen Nordbankenin kanssa Nordeaksi.

Suomalainen radio- ja televisiovalmistaja Salora Oy oli fuusioitunut Nokiaan 1980-luvun lopulla. 1990-luvulla Nokia Oyj alkoi keskittyä vahvasti mobiiliteknologiaan ja matkapuhelimiin. Jorma Ollila oli Nokian toimitusjohtaja vuosina 1992–2006 ja yksi sen ajan tärkeimmistä suomalaisista talousvaikuttajista.

Vähittäiskaupassa merkittävimpiä tapahtumia ovat olleet Tuko-kaupparyhmittymän lakkauttaminen sekä Suomen ensimmäisen Ikea-tavaratalon avaaminen Espooseen vuonna 1996. Kanta-asiakasohjelmat tekivät läpimurron 1990-luvulla. S-ryhmän asiakasomistajaohjelman kehittäminen aloitettiin jo 1980-luvun lopulla, mutta valtakunnalliseksi se tuli vuonna 1994. Keskon K-Plussa-ohjelma aloitti toimintansa 1997, ja se saavutti nopeasti yli kaksi miljoonaa kanta-asiakasta.

Vuoden 1999 alusta alkaen Suomen markka liittyi Euroopan unionin yhteisvaluutta euroon ja lakkasi siten käytännössä olemasta itsenäisenä valuuttana. Käteisvaluuttana markkaa käytettiin kuitenkin aina vuoteen 2002 asti.

Pankkikriisin ohella huomattavimpia 1990-luvun talousskandaaleja oli Sundqvist-jupakka, jossa toinen valtiovarainministeri Arja Alho hyväksyi STS-pankin entisen pääjohtajalle Ulf Sundqvistille langetettujen vahingonkorvausvelvoitteiden tuntuvan vähentämisen. Tapaus johti Alhon eroon, ja vuonna 2000 Sundqvist tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä ehdolliseen vankeuteen ja korvauksiin.

ROMAHDUS

Vuoden 1987 valistuneet ennusteet näkivät Suomen talouden tulevaisuuden varsin kohtuullisena, vaikka epävarmuus tunnustettiin ja jotkut saattoivat jopa puhua ”kirjoituksista seinällä”, eli merkeistä, jotka viittasivat tavanomaisen lamakauden tulemiseen.

Työttömyyden uumoiltiin pysyvän noin kuuden prosentin paikkeilla, mikä olisi kansainvälistä keskitasoa ja eurooppalaisittain matala. Lamaa ei 1980-luvun loppuvuosina odotuksista huolimatta kuulunut tulevaksi, mikä antoi aihetta puheille ”Suomen talousihmeestä”. Kasvu vain jatkui jatkumistaan, vaikka esim. idänkauppa taantui jo tässä vaiheessa.

Konsensuksen Suomessa oli vannottu maltillisen tulosovun ja vakaan markan nimeen ja periaatteessa näillä aseilla piti maan talous jatkossakin turvattavan, mihin tähdättiin hallituksen ja etujärjestöjen keskinäisellä vakautussopimuksella 1988. Tämä puolinaiseksi jäänyt yritys ei kuitenkaan estänyt talouden ylikuumenemista. Siihen vaikutti sekä kansainvälinen kehitys että rahoitusmarkkinoiden vapautuminen, mikä antoi sysäyksen hurjalle kulutusjuhlalle aikana, jolloin olisi päinvastoin pitänyt jarrutella hillitöntä menoa. Tilannetta kuvaa se, että kotitalouksien luontonanto kasvoi pelkästään 1988 yli 30%. Huomattava osa rahasta käytettiin kulutustavaroiden ostoon, mihin upposivat myös veronalennuksista jääneet rahat. Säästäminen väheni rajusti, mutta velkarahaa käytettiin myös pörssikeinotteluun, joka tuotti nopeasti ja näkyvästi uusrikkaita juppeja. Erityisesti optiot olivat keinottelijoiden uusi suosikki.

Ylikuumeneminen johti kilpailijamaita nopeampaan inflaatioon ja ulkomaisten markkinaosuuksien menettämiseen ja myös vaihtotaseen alijäämä kasvoi nopeasti.

Suuri osa rikkauksista oli lainaa, joka oli maksettava takaisin. Pörssissä paisuneet virtuaalimiljoonat osoittautuivat suurelta osalta katteettomaksi kuplaksi, joka puhjetessaan aiheutti pahoja vaurioita terveillekin yrityksille. Laman iskiessä ilmeni, että erityisen heikosti olivat asiansa hoitaneet useat pankit, jotka konkurssiaallon tullessa saivat havaita myöntäneensä niin sanottuja roskalainoja. Suoranaista rikollistakin toimintaa oli liittynyt avokätisiin luototuksiin.

Säästäjien sijoitukset olivat uhattuina, mutta valtio otti pankkien velat hoitaakseen, mikä merkitsi veronmaksajalle jättilaskua tuhlauksesta, johon häntä vain osittain voitiin pitää syyllisenä.

Laman vaikutukset alkoivat nopeasti tuntua vuoden 1990 jälkipuoliskolta lähtien. Vuonna 1991 kokonaistuotanto laski peräti 6,5% ja työttömien määrä lisääntyi nopeasti. Kun valtion velka kasvoi ripeästi, ei elvytykseen velkarahalla haluttu ryhtyä vaan sen sijaan leikattiin mahdollisimman paljon julkisia menoja, mikä oli omiaan yhä syventämään kierrettä.

Laman pohja saavutettiin eri mittareilla mitaten hieman eri aikaan. Teollisuuden pohjalukemat saavutettiin jo 1991, rakennustoiminta seurasi vuoden parin viiveellä, mutta syvyydestä tinkimättä. Lähes puolen miljoonan työttömän määrä kertoi osaltaan lukemattomista konkursseista, joita tekivät pienet ja keskisuuret yritykset, mutta myös sellaiset suuryritykset kuin Wärtsilä ja Hankkija. Pulaan tarjottiin karuja lääkkeitä: elintason alentamista ja menojen karsimista sekä avoimen sektorin laajentamista suljetun kustannuksella.

Suomi oli siis 1980-luvun lopun ”talousihmeestä” pudonnut nopeasti kriisimaiden joukkoon ja sen liittyminen Euroopan Unioniin 1990-luvun puolivälissä tapahtui vastaavien mielialojen vallitessa.

Ruotsin jouduttua niinikään laman kouriin, se hoiti tervehdyttämistoimensa pehmeimmin metodein kuin Suomi, minkä meillä yleisesti uskottiin olevan huonompi tie. Jälkikäteen arvioiden ei kuitenkaan ole selvää, että Suomen nauttimat karvaammat lääkkeet olisivat olleet tepsivämpiä.

Joka tapauksessa lama alkoi eri aloilla taittua melko nopeasti ja tuotanto nousi pohjalukemista kaikilla aloilla jo vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Pian se runsaasti ylittikin lamaa edeltäneen tason, vaikka yksityinen kulutus toipui hitaammin ja työttömyys jäi pysyvästi korkeaksi.

NOKIA OYJ

Fredrik Idestamin vuonna 1865 Tammerkoskelle perustamasta puuhiomosta alkunsa saanut yhtiö kasvoi 1960- ja 1970-luvuilla yhdeksi Suomen suurimmista monialayrityksistä, jolla oli muun muassa paperi-, kaapeli-, ja kumituotantoa. Nokia päätti 1980-luvulla keskittyä elektroniikkateollisuuteen ja myöhemmin matkapuhelimiin. Jorma Ollilan johdolla yhtiö nousi vuosituhannen vaihteeseen mennessä maailman ylivoimaisesti suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Nokia esitteli 1987 ensimmäisen NMT-verkossa toimivan kännykkänsä, Mobira Cityman 900:n. Samoihin aikoihin alettiin pääjohtaja Kari Kairamon johdolla suunnitella matkapuhelinliiketoiminnan laajentamista ja kehittämistä maailmanmarkkinoita ajatellen. Kairamon kuoleman jälkeen 1988 pääjohtajaksi nimitettiin Simo Vuorilehto. Kalle Isokallio seurasi Vuorilehtoa toimitusjohtajana vuonna 1990.

Nokia kehitti ja valmisti myös tietokoneita ja niiden oheislaitteita, muiden muassa Mikko- ja MikroMikko-tuotenimillä. 1990-luvulla Nokia käytti resurssinsa hyvin pitkälle pelkästään matkapuhelimiin, niiden verkkotuotteisiin ja muihin tietoliikennealan järjestelmiin. Tällöin se luopui televisio- ja tietokonetoiminnoistaan. Puunjalostus myytiin vuosina 1989, 1991, kumiteollisuus 1988, 1995, tietokoneet 1991, kaapelituotanto 1995 ja televisiot 1996.

Jorma Ollila aloitti vuonna 1992 Nokian uutena toimitusjohtajana ja samana vuonna yhtiö julkisti ensimmäisen GSM-puhelimensa, Nokia 1011:n. Ollila toimi Nokiassa lisäksi pääjohtajana 1999–2006 ja hallituksen puheenjohtajana 1999–2012.

Hänen aikanaan Nokia nousi maailman johtavaksi ja suurimmaksi matkapuhelinyhtiöksi. 1990-luvulla matkapuhelimet yleistyivät eri puolilla maailmaa ennennäkemättömällä vauhdilla. Nokiassa ennustettiin oikein Kiinan ja Intian kaltaisten maiden merkitys tulevaisuudessa. Nokia ohitti Motorolan maailman suurimpana matkapuhelimien valmistajana vuonna 1998. Vuosituhannen vaihde oli Nokialle ennätyksellinen, se oli matkapuhelinmarkkinoiden ykkönen ja huipussaan vuonna 2000 yhtiön markkina-arvo oli peräti 223 miljardia euroa.

LIIKENNE

Suomen ensimmäinen ja ainoa metro, Helsingin metro, avattiin kesällä 1982. Aluksi metrolinja ulottui Rautatientorilta Itäkeskukseen, mutta vuosikymmenen lopulla linjan länsipää sijaitsi Kampissa ja itäpää Mellunmäessä.

Rautateiden sähköistysprojekti eteni: vuosikymmenen loppuun mennessä sähköjunilla pääsi Helsingistä Ouluun, Kuopioon ja Joensuuhun. Sähköistetyn rataverkon pituus nousi vuoden 1980 alle tuhannesta kilometristä vuoden 1989 noin 1.640 kilometriin. Vuosikymmenen lopulla noin 28 % Suomen rautateistä oli sähköistetty. Silloin siniset pikajunavaunut korvasivat viimeisetkin puuvaunut, ja ”lättähatut” lopettivat säännöllisen matkustajaliikenteen.

Nousukausi näkyi henkilöautojen ensirekisteröinneissä, joita tilastoitiin yhteensä lähes 1,4 miljoonaa eli huomattavasti enemmän kuin 1970- ja 1990-luvuilla. Rahamarkkinoiden vapauduttua 1980-luvun jälkipuoliskolla rekisteröitiin enemmän henkilöautoja kuin alussa. Rekisteröidyimpiä henkilöautomalleja olivat muun muassa Nissan Sunny, Toyota Corolla ja Lada 1200. Rekisterissä olevien henkilöautojen kokonaismäärä ylitti 1,5 miljoonan rajan vuonna 1985.

Nissan/Datsun, Toyota ja Lada olivat suosittuja automerkkejä läpi vuosikymmenen. Eritoten Toyota, Opel, Volkswagen ja Ford kasvattivat suosiotaan, Fiatin ja Saabin suosiot sen sijaan laskivat. Vuonna 1979 alkanut Talbot-henkilöautojen tuotanto Uudenkaupungin autotehtaalla Saabin rinnalla päättyi vuonna 1985. Talboteja ehti valmistua liki 32.000 autoa, jotka kaikki markkinoitiin kotimaahan.

Moottoriteiden rakentaminen Suomeen oli ollut käytännössä pysähdyksissä vuoden 1973 öljykriisin jälkeen. 1980-luvun alussa suurin osa Suomen moottoriteistä sijaitsi Helsingin, Tampereen ja Turun läheisyydessä, ja ne oli rakennettu ensisijaisesti purkamaan kaupunkien sisääntulo- ja ulosmenoväylien ruuhkia. Hyvän taloustilanteen aikana 1980-luvun puolivälissä otettiin uudelleen esille 10–15 vuotta jäissä olleet moottoritiehankkeet. Ensimmäisenä aloitettiin pahoin ruuhkautuneen valtatie 3:n muuttaminen moottoritieksi Vantaalla Kehä III:n ja Keimolan välillä vuonna 1985.

Suomen ja Ruotsin välistä laivaliikennettä palvelivat muun muassa Viking Linen autolautat Sally ja Song sekä Silja Linen autolautat Silvia Regina ja Finlandia. Matkustajavirrat Viroon olivat huomattavasti pienemmät kuin 2000-luvulla, sillä Viro kuului vielä Neuvostoliitolle ja siellä vierailu vaati viisumin. Helsingin ja Tallinnan välillä kulki M/S Georg Ots.

Lentoliikenteen matkustajamäärät tuplaantuivat 1980-luvulla: vuonna 1980 Suomen lentoasemien matkustajamäärä oli noin 5,1 miljoonaa ja vuonna 1989 jopa 10,1 miljoonaa. Kotimaanlentojen matkustajamäärät lisääntyivät noin 50 % ja ulkomaanlentojen matkustajamäärät lähes kolminkertaistuivat.

1970-luvun liikenneturvallisuuden nopeasta myönteisestä kehityksestä huolimatta tieliikennekuolemat ja -loukkaantumiset lisääntyivät 1980-luvulla. 1980-luvun aikana liikennekuolemien vuosittainen määrä nousi noin 550:stä 700:n tietämille.

Vielä 1990-luvun alkupuolella monet merkittävät rautatiet olivat vailla sähköistystä. Yhteensä sähköistetyn rataverkon pituus kasvoi noin 800 kilometriä. Siniset pikajunat olivat koko vuosikymmenen ajan yleisimpiä kaukojunia. Ensimmäiset Pendolinot otettiin käyttöön 1995 ja ensimmäiset kaksikerroksiset InterCity-vaunut 1998.

Uusien henkilöautojen rekisteröinnit romahtivat 1990-luvun alkuvuosina alle kolmasosaan 1980-luvun lopun huipusta. Kun vuonna 1989 Suomessa oli rekisteröity noin 176.800 uutta henkilöautoa, vastaava luku vuonna 1993 oli vain noin 55.800. Autokauppa elpyi jälleen vuosikymmenen loppua kohti; vuonna 1997 uusien henkilöautojen rekisteröinnit ylittivät taas 100.000:n rajan. Rekisterissä olevien henkilöautojen määrä rikkoi kahden miljoonan rajan vuonna 1998.

Moottoriteiden rakentaminen, joka oli alkanut jälleen 1980-luvun hyvän taloustilanteen aikana, jatkui 1990-luvulla. Valtatie 3 valmistui moottoritieksi koko Helsingin ja Hämeenlinnan väliseltä osuudeltaan vuonna 1992, ja rakennustyöt Tampereen suuntaan jatkuivat heti tämän jälkeen. Hämeenlinna–Tampere-osuus saatiin tien suunnasta käytyjen kiistojen vuoksi valmiiksi vasta syksyllä 2000.

Suomen ja Viron välinen viisumivapaus astui voimaan vuonna 1997, minkä jälkeen matkustajavirrat Suomenlahden yli Viroon kasvoivat nopeasti ja Viro ohitti Ruotsin suomalaisten suosituimpana matkailumaana. Matkustaja-autolautta M/S Estonia upposi Suomen aluevesillä 28.9.1994 sen ollessa matkalla reitillään Tallinnasta Tukholmaan.

Lama sekä öljyn hintoja nostanut Persianlahden sota näkyivät 1990-luvun alkupuolella lentoliikenteen matkustajamäärien vähenemisessä. Vuonna 1990 Suomen lentoasemien matkustajamäärä oli noin 11,2 miljoonaa, vuonna 1993 puolestaan vain noin 8,6 miljoonaa. Tämän jälkeen matkustajamäärät kääntyivät uuden nousukauden myötä taas nousuun, ja vuonna 1999 Suomen lentoasemien matkustajamäärä oli jopa 13,1 miljoonaa. Vuonna 1999 Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamääräksi tilastoitiin noin 9,6 miljoonaa.

ARKKITEHTUURI

1980-luvun nousukauden aikana Suomen arkkitehtuuri kehittyi entistä monimuotoisemmaksi, ja postmodernismi kukoisti vahvana. Tunnusomaista ajan postmodernille arkkitehtuurille oli materialismi, koristeellisuus ja monumentaalisuus. Suomeen nousi useita moderneja, varsin persoonallisen näköisiä rakennuksia, kuten Jyväskylän kaupunginteatteri (1982), Kuusankoskitalo (1985), Tampereen kaupungin pääkirjasto (1986), Itäkeskuksen maamerkki (1987), Mikkelin Mikaeli (1988), Espoon kulttuurikeskus (1989) ja tiedekeskus Heureka (1989).

Kauppakeskukset, joissa suurin osa liiketiloista avautuu sisätiloihin, olivat 1980-luvulla vielä uudehko asia Suomessa. 1980-luvulla valmistuneita ”uuden ajan kauppakeskuksia” ovat ainakin Itiksen läntisin osa Pasaasi (1984), Forum (1985), Espoontori (1987), Koskikeskus (1988), Hansakortteli (1988) ja Bepop (1989).

Asuinkerrostalojen rakentaminen oli laskenut verrattuna 1970-lukuun, kun taas omakotitalojen ja varsinkin rivitalojen rakentaminen oli yleistynyt.

Merkittäviä 1990-luvulla valmistuneita rakennuksia ovat muiden muassa Tampere-talo (1990), Joensuun kaupunginkirjasto (1992), Suomen kansallisooppera (1993), Oulunsalo-talo (1993), Terassitalo (1994), Hartwall Areena (1997), Kiasma (1998) ja Promenadikeskus (1999).

1990-luvulla valmistuneita kauppakeskuksia ovat ainakin Rewell Center (1990), IsoKarhu (1991), Zeppelin (1992), Lippulaiva (1993, purettu 2017), Myyrmanni (1994), Columbus (1996) ja Jumbo (1999). Kauppakeskus Itiksen mittava laajennusosa Bulevardi valmistui 1992, jolloin Itiksestä tuli Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.

Vuosikymmenen loppupuolella moderni ja näyttävä lasipintainen rakentaminen tuli yleiseksi: tällaisia rakennuksia ovat muun muassa Microsoft-talo (ent. Nokian pääkonttori, 1997) ja Sanomatalo (1999). Aivan vuosikymmenen lopulla valmistunut, yli 70 metriä korkea Meritorni Espoon Espoonlahdessa oli aikanaan Suomen korkein asuinrakennus.

Vuodet 1993–1999 olivat asuintalojen rakentamisen kannalta varsin hiljaista aikaa verrattuna 1970- ja 1980-lukuihin sekä 1990-luvun alkuun.

ASUMINEN

Nousukausi näkyi asuntojen hallintaperusteiden muutoksissa. Vuonna 1980 noin 63 % asuntokunnista oli omistusasuntoja, 21,5 % vuokra-asuntoja ja 8,6 % työsuhdeasuntoja. Kahdeksan vuotta myöhemmin omistusasuntoja oli noin 72 %, vuokra-asuntoja 20 % ja työsuhdeasuntoja 5 %.

Vuonna 1980 vesijohto ja viemäri oli noin 90 %:ssa asunnoista ja vuonna 1988 noin 95 %:ssa. Vesivessa oli vuonna 1980 noin 84 %:ssa ja vuonna 1988 noin 92 %:ssa asunnoista. Kylpy- tai suihkuhuone oli vuonna 1980 noin 68 %:ssa ja vuonna 1988 yli 86 %:ssa asunnoista. Keskuslämmitys oli vuonna 1980 noin 80 %:ssa ja vuonna 1988 noin 88 %:ssa asunnoista. Jääkaappi oli 1980-luvun puolessa välissä lähes kaikissa asunnoissa, automaattinen pesukone noin kahdessa taloudessa kolmesta ja astianpesukone on joka kuudennessa asunnossa.

Todellinen 1980-luvun villitys olivat vesisängyt, joita pidettiin mukavina ja ergonomisina. Myöhemmin tulivat keskikovat vaahtomuovipatjat ja joustinpatjat, jotka syrjäyttivät vesisängyt lähes täysin.

Vuonna 1985 lähes jokaisessa kotitaloudessa oli jääkaappi (96 %) ja pölynimuri (93%). Pyykinpesukone oli 67 %:lla ja pakastin 70 %:lla kotitalouksista. Sen sijaan astianpesukone oli vähemmässä kuin joka viidennessä taloudessa (17 %).

PUHELIMET

1980-luvun alussa matkapuhelimet olivat vielä hyvin harvinaisia, mutta ne alkoivat hitaasti yleistyä vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Vuosikymmenen lopulla Suomessa oli noin 200.000 matkapuhelinliittymää. Lankapuhelinliittymien määrä nousi vuosikymmenen alun vajaasta kahdesta miljoonasta vuosikymmenen lopun 2,6 miljoonaan. Monien katujen kulmilla oli yleisöpuhelimia.

1970-luvun alussa käynnistettiin autoradiopuhelinverkko. Se oli Suomen ensimmäinen julkinen matkapuhelinverkko, mutta tukiasemasolujen välillä siirtyminen ei toiminut vielä automaattisesti. Verkon rinnalle käynnistettiin automatisoitu NMT-matkapuhelinverkko maaliskuussa 1982. Tuolloin myös Nokian ja Saloran yhteisyritys Mobira julkaisi ensimmäisen NMT-puhelimensa, Mobira Senatorin. Ensimmäiset Mobiran puhelimet olivat huomattavan kookkaita, kannettavia autoradiopuhelimia. Vuonna 1985 ilmestyi Mobiran ensimmäinen käsipuhelin, Mobira Cityman 450, ja sitä seurasi pari vuotta myöhemmin Mobira Cityman 900.

1990-luvulla matkapuhelinteknologiassa siirryttiin ”toiseen sukupolveen” (2G), kun digitaalinen GSM-järjestelmä alkoi vähitellen syrjäyttää analogista NMT-tekniikkaa. Vuonna 1991 Nokia esitteli ensimmäisenä maailmassa tuotantovalmiin digitaalisen GSM-puhelimen. Tekstiviestit tekivät läpimurtonsa 1990-luvulla.

Lankapuhelimet olivat vielä yleisiä, ja yleisöpuhelin oli vielä yleinen näky kadunkulmassa. Kiinteitä puhelinliittymiä oli Suomessa koko 1990-luvun ajan vajaat kolme miljoonaa. Niiden määrä jopa kasvoi marginaalisesti vuosikymmenen aikana ja kääntyi laskuun vasta 2000-luvulla. Matkapuhelinliittymien määrä nousi vuoden 1990 noin 300.000:sta vuoden 1999 yli kolmeen miljoonaan.

Valtion omistama Posti- ja telelaitos eriytettiin omiksi yhtiöiksi, joka johti lopulta Postin ja Soneran (nykyinen Telia) syntymisiin.

TIETOKONEET JA INTERNET

Ensimmäiset kotitietokoneet tulivat myyntiin 1980-luvun alussa. Ajan suosikki oli Commodore 64, jonka myynti Suomessa ylitti muun maailman asukaslukuun verrattuna.

Internet teki läpimurtonsa 1990-luvulla. Tietokoneet olivat normaalisti liitetty lankapuhelinverkkoon; laajakaistayhteydet tekivät läpimurtonsa vasta vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 1991 suomalaisopiskelija Linus Torvalds alkoi kehittää Linux-käyttöjärjestelmää.

Internetin laajempi leviäminen alkoi 1993, kun EUnet Finland alkoi tarjota nettiyhteyksiä yrityksille ja kotitalouksille. Samana vuonna yhteyksiä alkoivat tarjota myös Tele (nykyinen Telia) ja HPY (nykyinen Elisa). Vuonna 1995 muun muassa Yle, MTV3 ja Iltalehti avasivat nettisivunsa.

Vuosikymmenen puolivälissä noin joka viidennessä kotitaloudessa oli tietokone. Tietokoneen ja nettiyhteyden omaavien osuus kaikista kotitalouksista nousi puoleen vasta vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Keväällä 2001 tietokone oli noin 51%:lla kotitalouksista ja internet-yhteys 34 %:lla.

USKONTO

Yhdysvaltalaisen L. Ron Hubbardin perustama skientologia rantautui Suomeen 1980-luvun alussa. Suomen skientologiakirkko merkittiin yhdistysrekisteriin vuonna 1983. Tavallisia suomalaisia skientologiakirkko lähestyi jakamalla postiluukuista Persoonallisuustesti-nimistä kaavaketta. Liikkeen kannatus jäi Suomessa vähäiseksi.

KIRJALLISUUS

1980-luvun nousukausi näkyi suomalaisessa kirjallisuudessa. Vuosikymmenen johtava satiirikko oli Erno Paasilinna, joka käsitteli kirjoissaan demokratiaa, valtaa, tiedonvälitystä, armeijaa ja luonnonsuojelua. Edelleen julkaistiin monia suomalaista identiteettiä ja kotoisia elämänkuvauksia käsitteleviä teoksia, kuten Antti Tuurin ”Pohjanmaa”-sarja, Kalle Päätalon ”Iijoki”-kirjat sekä Laila Hietamiehen ”Kannas”- ja ”Laatokka”-sarjat.

Anna-Leena Härkönen aloitti uransa pojan näkökulmasta kerrotulla romaanilla ”Häräntappoase” (1984).

Arto Paasilinnan huippusuosittuja humoristisia veijariromaaneja myytiin yli miljoona kappaletta. Matti Yrjänä Joensuu kirjoitti useita yhteiskunnallista tilannetta havainnoivia rikosromaaneja.

1990-luvulla kaunokirjallinen proosa oli runsasta, ja nimekkeitä tuli jatkuvasti lisää. Lukijakunnat kuitenkin erikoistuivat enenevissä määrin tiettyyn kirjallisuudenalaan, esimerkiksi fantasiaan tai dekkareihin.

1990-luvulla aloittaneet runoilijat hylkäsivät modernistisen perinteen, ja runouden maailmankuva muuttui moniarvoiseksi. Yhden ehyen selitysmallin tilalle tuli rinnakkaisia selityksiä, ja yksilöllisyys nousi yhteisöllisyyden edelle.

LEHDISTÖ

Helsingin Sanomista tuli Pohjoismaiden suurin aamulehti vuonna 1981, kun sen arkilevikki ylitti 400.000 kappaleen rajan. Niin ikään iltapäivälehtien suosio ja levikki kasvoi 1980-luvulla. Iltalehti perustettiin vuonna 1980 Uuden Suomen iltapäiväpainokseksi, ja siitä tuli Ilta-Sanomien tärkeä kilpailija.

Poliittisissa piireissä luetuimpiin lehtiin kuului levikiltään melko vaatimaton vähemmistökommunistien äänenkannattaja Tiedonantaja, koska sen katsottiin välittävän Neuvostoliiton virallisia kannanottoja. Tiedonantaja seurasi tarkoin muiden suomalaisten lehtien ”neuvostovihamielistä” kirjoittelua.

1980-luvulla perustettuja aikakauslehtiä ovat muun muassa tiedelehti Tiede (1980), asumisen lehti Kotivinkki (1982) sekä naistenlehti Trendi (1989).

TEATTERI

1980-luvun teatterissa näkyivät selvästi poliittisen tilanteen murrokset, kulttuuri-vasemmistolaisuuden kriisiytyminen ja ajan elämäntavat. Kokonaisen sukupolven marxilais-leniniläiset vahanuket ja neuvostotaiteen ihailu voitiin yhdeltä istumalta nauraa ironialla kumoon. Teatterialalla tapahtui vapautumista niin kaupallisen toiminnan suuntaan kuin vaihtoehtoisten esteettisten ratkaisujen suuntaan.

1990-luvun alun lama näkyi myös teatterialalla. Lama-aikana pääsylipputulojen merkitys kasvoi entisestään, joten teatterit joutuivat osin palaamaan vanhaan aikaan ja esittämään reilusti komediaa, farssia ja musikaalia. Freelance-näyttelijöiden tilanne heikkeni lama-aikana.

Improvisaatioteatteri löysi paikkansa Suomessa jo vuosikymmenen alussa. Stella Polaris -teatteri perustettiin vuonna 1990. Improvisaatioteatterin ensimmäisiä kotimaisia edustajia on myös Ryhmäteatterin esittämä, Neil Hardwickin vetämänä televisiossakin esitetty ”Nyhjää tyhjästä” (1991).

”Stand up”- eli lavakomiikka rantautui Suomeen 1990-luvulla. Sen alkusysäyksenä pidetään usein Stan Saanilan ensimmäistä, ruotsinkielistä stand up -esitystä Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä marraskuussa 1991. Ensimmäiset suomenkieliset stand up -klubit avattiin vuosikymmenen puolivälissä. Pysyvämpi ilmiö stand up -komiikasta tuli vasta 2000-luvulla, jolloin se levisi televisioonkin.

RADIO

Yleisradion yksinvalta sähköisessä viestinnässä murtui, kun paikallisradiot käynnistyivät vuonna 1985.

Hallitus myönsi tammikuussa 1985 toimiluvat ensimmäisille 33 paikallisradiolle, joista neljä oli ruotsinkielisiä. Helsingin ensimmäinen paikallisradio, Radio City, aloitti lähetyksensä huhtikuun lopussa 1985.

Ennen 1980-lukua uskottiin, että radion asema viestintävälineenä pienenisi totaalisesti television yleistyessä. Näin ei käynyt, vaan joustavana ja uudistuvana välineenä radio pystyi pitämään pintansa. Uusien viestintävälineiden tulon myötä radioyleisön määrä väheni selvästi 1980-luvun alussa, mutta väheneminen tasaantui vuosikymmenen puolivälissä. Vuosikymmenen loppupuolella valtakunnalliset radioasemat tavoittivat yli 60 % 9 – 75-vuotiaista suomalaisista.

Yleisradio uudisti kanavatoimintansa vuonna 1990, jolloin aloittivat kanavat Radio Suomi sekä nuorille suunnattu Radiomafia. Mainostelevisio MTV sai monopolin valtakunnalliselle mainosradiolle, joka aloitti lähetyksensä vuonna 1997 nimellä Radio Nova. Samalla sallittiin myös useita osavaltakunnallisia mainosradioita (mm. Kiss FM ja NRJ), kun aiemmin radioiden ketjuuntumista oli torjuttu.

Vuosikymmenen lopulla suomalainen radio alkoi digitalisoitua: ensimmäinen kotimainen digitaalinen radiokanava Radio Peili aloitti toimintansa vuonna 1998, ja seuraavana vuonna aloittivat digitaaliset radiokanavat Ylen Klassinen ja Radio Aino. Tunnetuimpiin radioääniin kuulunut pääkuuluttaja Pentti Fagerholm jäi eläkkeelle tammikuun lopulla 1998.

TELEVISIO

Yleisradion kanavien (TV1 ja TV2) ohelle tuli Kolmoskanava, jonka lähetykset alkoivat 1986. Tätä ennen Mainostelevisio esitti ohjelmistoaan Yleisradion televisiokanavilla. Ruotsinkielisen YLE FST:n (nykyinen Yle Fem) toiminta alkoi 1988, mutta sen ohjelmaa lähetettiin suomenkielisissä ykkös- ja kakkosverkoissa sille varatuilla ohjelmapaikoilla. Ylen teksti-TV aloitti lokakuussa 1981 ja yleistyi laajemmin vuosikymmenen lopulla.

Väritelevisio yleistyi vauhdilla ja syrjäytti mustavalkotelevision: yli puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio jo 1980-luvun alkupuolella.

1980-luvulla esitettiin monia suomalaisia sketsiviihdesarjoja, joista esimerkiksi ”Velipuolikuu” ja ”Hymyhuulet” olivat suosittuja. Hymyhuulten päätyttyä ohjelmakartan paraatipaikan otti helsinkiläisen huumorimusiikkiyhtyeen, Lapinlahden Lintujen, sketsisarja ”Seitsemän kuolemansyntiä” (1988). Tunnettuja sketsiviihdetaiteilijoita 1980-luvulta ovat muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, Timo Eränkö, Mikko Kivinen, Kari Kyrönseppä ja Seppo Ahti. Myös jo 1960-luvulla aloittaneen Spede Pasasen sketsisarja ”Spede Shown” suosio jatkui, mutta sitä esitettiin viimeisen kerran 1987.

Pitkäaikainen, Hannu Karpon toimittama reportaasiohjelma ”Karpolla on asiaa” aloitti vuonna 1983. ”Avara luonto” aloitti esityksensä vuonna 1984. 1980-luvulla aloittaneita visailuohjelmia olivat muun muassa ”Kymppitonni” ja ”Kolmosvisa” sekä parisuhdevisailu ”Napakymppi”. Myös jo 1950-luvulta asti esitettyä ”Tupla tai kuitti” -visailua esitettiin vuoteen 1987 saakka.

Vuosina 1986–1992 toiminut Kolmoskanava muuttui MTV3:ksi ja kanava aloitti vuonna 1993 omana valtakunnallisena televisiokanavanaan. Aiemmin MTV oli lähettänyt ohjelmiaan Yleisradion ykkös- ja kakkosverkoissa Ylen oman ohjelmiston lomassa. Vuosikymmenen ensimmäisenä päivänä PTV4-kanava aloitti lähetyksensä. Kesäkuussa 1997 Nelonen korvasi PTV4:n.

Televisiolähetysten tekniikka oli vielä lähes täysin analoginen, mutta käytännössä lähes aina värillinen. Lokakuussa 1997 Yle aloitti kahdelta lähettimeltä Suomen ensimmäiset digitaaliset koelähetykset lähettäen kanavia TV1 ja TV2. Virallisesti digitaaliset lähetykset otettiin Suomessa käyttöön vasta vuonna 2001. Vastaanottimet olivat vielä lähes aina tilaa vieviä kuvaputkitelevisioita.

Todellinen 1990-luvun televisiolegenda on tamperelaisen Kummeli-koomikkoryhmän tekemät samannimiset sketsisarjat. Muita suosittuja sketsisarjoja olivat muun muassa ”Vintiöt” ja ”Herra 47”. Ajalta muistetaan myös helsinkiläisen huumorimusiikkiyhtyeen Lapinlahden Lintujen tekemät sketsisarjat. 1990-luvun draamasarjoista muistetaan etenkin ”Ruusun aika”, ”Metsolat”, ”Kotikatu”, ”Puhtaat valkeat lakanat” ja ”Ihmeidentekijät”. Vuosikymmenen alkupuolella esitetty ”Hynttyyt yhteen” oli yksi ensimmäisistä kotimaisista naispainotteisista komediasarjoista. ”Salattujen Elämien” ensimmäinen jakso näytettiin tammikuussa 1999, ja sitä näytettiin alusta alkaen useasti viikossa, mikä oli varsin uutta.

Edellisellä vuosikymmenellä aloitetun ”Napakymppi”-parisuhdevisailuohjelman rinnalle tuli vuonna 1992 ”Tuttu Juttu Show”. 1990-luvulla esitettiin myös useita talk show -ohjelmia, kuten ”Frank Pappa Show”, ”Hyvät, pahat ja rumat”.

Visailuohjelmista muistetaan etenkin ”Megavisa”, ”Suomen Tietoviisas”, ”Onnenpyörä”, ”Passi ja hammasharja” sekä jo 1980-luvulla aloittanut ”Kymppitonni”. Vuonna 1999 esitettiin ”Haluatko miljonääriksi?” -tietovisailua ensimmäistä kertaa Suomessa. ”Speden Spelit” oli hyvin suosittu kilpailuohjelma.

KOTIVIDEOT

Kotivideonauhurit yleistyivät voimakkaasti 1980-luvulla. Betamax-järjestelmä oli kehitetty 1975 ja VHS vuonna 1976. Vuonna 1986 nauhuri oli joka neljännessä suomalaisessa kotitaloudessa. Betamax ja VHS kilpailivat vuosikymmenen alussa kuluttajien suosiosta, kunnes VHS vei voiton.

Videonauhurin myötä ohjelman saattoi katsoa itselleen sopivana ajankohtana; nauhureissa oli myös ajastus, joka käynnisti nauhoituksen automaattisesti. Televisio-ohjelmia ei juuri pikauusittu 1980-luvulla, joten suosikkielokuvansa uusintaa sai usein odottaa vuosikausia.

Videonauhurit toivat mukanaan videovuokraamot. Alkuun vuokrattavia elokuvia oli vähän, mutta syksyllä 1986 niitä oli jo noin 4.400 nimikettä. Maahantuonti keskittyi neljälle suurelle toimijalle: Esselte, Rautakirja, Musiikki Fazer ja Nordic Video.

Videonauhurit katosivat suomalaiskodeista 2000-luvulla digitaalisten toistojärjestelmien myötä.

MUSIIKKI

Pop- ja rockyhtyeistä olivat 1980-luvulla pinnalla esimerkiksi Dingo, Sielun Veljet, Leevi and the Leavings ja Miljoonasade.

Tampereella syntynyt ”Manserock”, jonka suosituimpia edustajia olivat Eppu Normaali, Popeda ja Juice Leskinen, saavutti huippunsa vuosikymmenen puolivälissä.

Hanoi Rocks oli yksi ensimmäisistä kansainvälisesti menestyneistä suomalaisista rockyhtyeistä, jonka lupaavasti alkanut ulkomaanvalloitus katkesi kuitenkin yhtyeen rumpalin kuolemaan.

Monet 1970-luvun lopulla aloittaneet yhtyeet tekivät uransa huippumenestyksen 1980-luvulla. Laulajista ja lauluntekijöistä kärkinimiä olivat Hector, Juice Leskinen, Pelle Miljoona, Mika ja Turkka Mali ja Pave Maijanen.

Kansanomaisempaa musiikkia tekivät Rauli ”Badding” Somerjoki, Mikko Alatalo, Irwin Goodman sekä stand-up-koomikko Jaakko Teppo.

1980-luvun suosituimpia iskelmälaulajia olivat muiden muassa Tapani Kansa, Reijo Kallio, Kari Tapio, Jamppa Tuominen, Paula Koivuniemi, Lea Laven, Katri Helena, Anita Hirvonen, Matti ja Teppo ja Topi Sorsakoski. Vuosikymmenen uusia tulokkaita olivat esimerkiksi Tarja Ylitalo, Meiju Suvas, Mona Carita, Kake Randelin, Ahti Lampi ja Taneli Mäkelä.

CD-levy tuli markkinoille 1980-luvulla, mutta C-kasettien myynti oli vielä huipussaan. Musiikkia kuunneltiin usein korvalappustereoilla.

1990-luvulla vallitsevia musiikin tyylisuuntia olivat etenkin pop ja eurodance. Tunnettuja yhtyeitä ovat muun muassa Kolmas Nainen, Hausmylly, Aikakone, Movetron, Neon 2, Ultra Bra, Waldo’s People ja CatCat. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla tyttöbändit tulivat suureen suosioon: niistä suosituimpia olivat Nylon Beat, Taikapeili ja Tiktak.

Kansainvälistä menestystä saivat rock-yhtyeet Waltari ja 22-Pistepirkko. Rock-yhtye HIMin kansainvälinen suosio alkoi vuosikymmenen lopulla. Suomalaisen rockin näkyväksi vientituotteeksi muodostui sellokvartetti Apocalyptica.

Useat pitkän linjan artistit ja yhtyeet olivat suosiossa 1990-luvullakin. J. Karjalainen jatkoi suosiotaan, vaikkakin 1980-luvulla toiminut Mustat Lasit -kokoonpano oli jo lopettanut. Leevi and the Leavings oli suosionsa huipulla. Eppu Normaali levytti vuosikymmenen alkupuolella muutamia hittejä, mutta yhtye jäi vuonna 1994 noin kymmenen vuoden pituiselle tauolle.

Iskelmämusiikki alkoi yhä enemmän muistuttaa nykyaikaista populaarimusiikkia, ja aiempia vuosikymmeniä vahvasti leimannut iskelmän ja rockin vastakkainasettelu haluttiin unohtaa. Iskelmämusiikin suuria nimiä ovat muun muassa Joel Hallikainen, Katri Helena, Laura Voutilainen, Jari Sillanpää, Marita Taavitsainen. Muita menestyneitä artisteja olivat mm. Kirka, Hector, Pave Maijanen, Pepe Willberg. Muista konkariesiintyjistä keikkailivat ja levyttivät edelleen esimerkiksi Erkki Junkkarinen, Eino Grön, Reijo Taipale ja Esko Rahkonen.

Klassisen musiikin osalta Aulis Sallisen ooppera ”Kullervo” kantaesitettiin suomalaisvoimin Los Angelesissa helmikuussa 1992. Suomen Kansallisoopperan pitkään odotettu uusi oopperatalo valmistui Helsingin Töölönlahden rantaan vuonna 1993, ja sen avajaisnäytäntönä oli Kullervo-oopperan Suomen-ensisesitys 30. marraskuuta.

Suomen ensimmäinen kaupallinen klassista musiikkia 24 tuntia vuorokaudessa soittava paikallisradio, Classic Radio, aloitti lähetyksensä Helsingissä tammikuussa 1992.

CD-levyjen myynti ohitti vinyylilevyjen myynnin vuonna 1992. Autoissa ja kannettavissa soittimissa C-kasetti piti vielä pintaansa. Alun perin Japanista lähtöisin ollut karaoke alkoi kotiutua suomalaiseen baarikulttuuriin 1990-luvulla. Hartwall Areenan valmistuttua vuonna 1997 megakonsertit yleistyivät ja monet maailmantähdet innostuivat tulemaan Suomeen.

ELOKUVA

Suomalainen elokuva uusi 1980-luvulla kasvonsa lähes täydellisesti: monet vanhat ohjaajat tekivät viimeiset elokuvansa, mutta samalla luotiin pohjaa monille tuleville menestystarinoille. Uusi aalto ja kansainvälistyminen toivat mukanaan monia uusia genrejä.

1980-luvulle tultaessa uutta olivat nuorten elämää kuvaavat elokuvat, kuten Tapio Suomisen ”Täältä tullaan, elämä!” (1980) ja Mikko Niskasen ”Ajolähtö” (1982). 1980-luvulla debytoineita elokuvaohjaajia ovat muun muassa Taavi Kassila (Jousiampuja, 1982), Matti Ijäs (Koomikko, 1983) ja Janne Kuusi (Apinan vuosi, 1983).

Nuorten tekijöiden ja aiheiden aallonharjalla ratsastivat sukupolvensa näkyvimmiksi ohjaajiksi veljekset Aki ja Mika Kaurismäki.

Edellisen vuosikymmenen tapaan suosituimpia elokuvia olivat yhä Rauni Mollbergin elokuvat ja Spede Pasasen tuotannot. Menestyksekkäitä Mollbergin teoksia olivat muun muassa ”Milka” (1980) ja ”Tuntematon sotilas” (1985, järjestyksessään toinen Tuntematon sotilas -elokuva). Vuosikymmenen aikana ilmestyi jopa kahdeksan ”Uuno Turhapuro” -elokuvaa.

Suomen suuntautuminen kohti länttä sai aikaan avaukset amerikkalaisissa populaarilajeissa, esimerkkeinä Renny Harlinin toimintaelokuva ”Jäätävä polte” (1986).

1980-luvun kotimaisten elokuvien käytetyimpiä näyttelijöitä olivat muiden muassa Kari Heiskanen, Aake Kalliala, Matti Pellonpää, Pirkka-Pekka Petelius, Markku Toikka ja Timo Torikka.

Katsotuimmat suomalaiset elokuvat 1980–1989 (Suomen elokuvateattereissa):

– Uuno Turhapuro armeijan leivissä (Ere Kokkonen, 1984) katsojia 750.900

– Talvisota (Pekka Parikka, 1989) katsojia 628.700

– Uuno Epsanjassa (Ere Kokkonen, 1985) katsojia 607.900

– Tuntematon sotilas (Rauni Mollberg, 1985) katsojia 590.900

– Uuno Turhapuro menettää muistinsa (Ere Kokkonen, 1982) katsojia 572.400

– Uuno Turhapuro muuttaa maalle (Ere Kokkonen, 1986) katsojia 556.500

– Uuno Turhapuron aviokriisi (Ere Kokkonen, 1981) katsojia 452.600

– Täältä tullaan, elämä! (Tapio Suominen, 1980) katsojia 382.000

– Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (Ere Kokkonen, 1983) katsojia 381.100

– Uuno Turhapuro kaksoisagentti (Spede Pasanen, 1987) katsojia 352.200

1990-luvun alussa elokuva-ala vajosi muun maan tavoin lamaan, ja elokuvissa kävi vähemmän ihmisiä kuin koskaan. Tuotannon määrä pysyi kuitenkin korkeana koko vuosikymmenen. 1990-luvun alkupuolella yleisö karttoi kotimaista elokuvaa, ja ajan menestyneimpiä elokuvia olivat kansanomaiset komediat, kuten vanha tuttu ”Uuno Turhapuro” sekä sen rinnalle syntyneet Ere Kokkosen ”Vääpeli Körmy” -sotilasfarssit ja Timo Koivusalon ”Pekko Aikamiespoika” -maalaiskomediat.

Markku Pölönen oli 1990-luvun näkyvin debytantti, jonka esikoiselokuva ”Onnen maa” (1993) herätti huomiota nostalgian ja huumorin sävyttämällä maalaiskuvauksella. Pölösen seuraava elokuva, Heikki Turusen romaaniin perustuva ”Kivenpyörittäjän kylä” oli vuoden 1995 suurin katsojamenestys ulkomaiset elokuvat mukaan lukien.

Aki Kaurismäen asema kansainvälisenä art house -nimenä vahvistui. Hän ohjasi elokuvia tiuhaan tahtiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen teoksiaan ovat muun muassa kotimaassa ohjatut ”Tulitikkutehtaan tyttö” (1990) ja ”Pidä huivista kiinni, Tatjana” (1994), Englannissa ohjattu ”I Hired a Contract Killer” (1990) sekä Ranskassa ohjattu ”Boheemielämää” (1992). Leningrad Cowboys -yhtyeen saaga jatkui komediassa ”Leningrad Cowboys Meet Moses” (1994) ja samana vuonna ilmestyneessä konserttielokuvassa ”Total Balalaika Show”. Vuonna 1996 Kaurismäki palasi työläiselokuvaan ja työttömyyden teemaan teoksellaan ”Kauas pilvet karkaavat”, josta tuli kansainvälinen menestys.

1990-luvun lopulla käynnistynyt uusi nousukausi sai aikaan elokuvateattereissa äkillisen menestyspiikin, “suomalaisen elokuvan buumin”, jota laman aallonpohjassa tuskin osattiin ennakoida. Tähän johtivat muun muassa nousset tuotantotuet, uuden tekijäpolven läpimurto ja uudenlainen panostus markkinointiin.

Elokuvateatterien yleisöluvut kohosivat pilviin vuonna 1998, jolloin ensin Markku Pölösen tukkilaiselokuva ”Kuningasjätkä” ja sitten Raimo O. Niemen koko perheen seikkailuelokuva ”Poika ja ilves” keräsivät suuryleisöt. Vuonna 1999 elokuvissakäyntien määrä ylitti seitsemän miljoonan rajan ensi kertaa kymmeneen vuoteen ja kotimaisten elokuvien katsojaosuus nousi jopa 25 %:iin. Koko vuosikymmenen katsotuin kotimainen elokuva oli Olli Saarelan sotaelokuva ”Rukajärven tie” vuodelta 1999, jota seuraavat samana vuonna julkaistut Aleksi Mäkelän modernisoitu pohjalaiselokuva ”Häjyt”, Timo Koivusalon Helismaa ja Rautavaara -kuvaus ”Kulkuri ja joutsen” sekä Åke Lindmanin kullankaivajaelokuva ”Lapin kullan kimallus”. Elokuvabuumi jatkui 2000-luvulla.

Katsotuimmat suomalaiset elokuvat 1990–1999 (Suomen elokuvateattereissa):

– Rukajärven tie (Olli Saarela, 1999) katsojia 426.400

– Uuno Turhapuro herra Helsingin herra (Ere Kokkonen, 1991) katsojia 383.700

– Poika ja ilves (Raimo O. Niemi, 1998) katsojia 376.200

– Häjyt (Aleksi Mäkelä, 1999) katsojia 328.100

– Kivenpyörittäjän kylä (Markku Pölönen, 1995) katsojia 292.300

– Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti (Ere Kokkonen, 1992) katsojia 283.100

– Kuningasjätkä (Markku Pölönen, 1998) katsojia 277.400

– Kulkuri ja joutsen (Timo Koivusalo, 1999) katsojia 234.600

– Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla (Pertti Melasniemi, 1990) katsojia 233.700

– Lapin kullan kimallus (Åke Lindman, 1999) katsojia 204.600

Kotona katsottavat elokuvat olivat läpi vuosikymmenen useimmiten tallennettu videokaseteille. DVD-laitteet tulivat Suomeen vuosikymmenen lopulla.

VAPAA-AIKA

1980-luvulla kuntosalit ja solariumit löivät itsensä läpi juppi-kulttuurin oheistuotteena, ja vapaa-aikaa alettiin entistä enemmän kuluttaa myös laskettelukeskuksissa. Purjelautailu oli olennainen osa juppikulttuuria. Talvella auton katolla oli suksiboksi, kesällä purjelauta.

Vuosikymmenen aikana valmistui nopeaan tahtiin monia koko perheen kesälomakeskuksia: Mikkelin Visulahti avattiin 1980, Tervakosken Puuhamaa 1984, Kouvolan Tykkimäki 1986, Kalajoen JukuJukuMaa (nykyinen Jukupark) niin ikään 1986, Vaasan Wasalandia 1988 ja Espoon Serena 1989.

Amerikkalaisia trendejä omaksuttiin vauhdilla: esimerkiksi rap-musiikki, rullaluistelu ja rullalautailu tulivat suosituiksi nuorison keskuudessa.

VHS-videot ja videolaitteet tulivat, ja videovuokraamoista saattoi vuokrata myös TV:hen antennijohdolla yhdistettävän videokatselulaitteen kotiin videon katselua varten, jos ei omistanut itse kyseistä laitetta. Kotona suosittua ajanvietettä olivat Rubikin kuutio ja Trivial Pursuit. Myös roolipelit yleistyivät 1980-luvulla.

Matkailu yleistyi entisestään. Espanjan ja Kreikan ohella suosiotaan kasvattivat Turkki ja kaukomatkat. Ajan hitti olivat aktiivilomat, kiertomatkat sekä erilaiset harrastematkat urheilukilpailuihin ja kulttuuritapahtumiin.

TERVEYS

Yhdysvalloissa vuonna 1981 tunnistettu uusi sairaus AIDS herätti vuosikymmenen aikana pelkoa myös Suomessa.

Ensimmäisen naispotilaan myötä tilanne muuttui, ja pakollisia AIDS testejä alettiin vaatia esimerkiksi varusmiehille, maahanmuuttajille ja yksittäisten yritysten työntekijöille. Vuoden 1987 eduskuntavaaleja edeltäneessä tentissä toimittajat Leif Salmén ja Pekka Oksala tiedustelivat eri puolueiden edustajilta, pitäisikö AIDS-testi määrätä pakolliseksi kaikille suomalaisille.

MUOTI

1980-luvun huomattavimpia muoti-ilmiöitä olivat ylisuuret, neonväreillä ja logoilla koristellut vaatteet, leveälahkeiset housut, napaan asti ulottuvat farkut, olkatoppaukset, purjehduskengät ja hihojen kääriminen. Leveitä vöitä ja huiveja käytettiin usein koristeina. Etenkin monet naiset permanenttasivat hiuksensa valtavaksi kiharatukaksi.

Yleisilmeeltään 1980-luvun muoti oli värikästä ja iloista. Naisten vaatteisiin tuli useita vaikutteita miesten muodista: olkatoppaukset sekä jakku- ja housupuvut syrjäyttivät mekkojen käyttöä ja loivat naisille menestystä miehisillä aloilla, kuten pankeissa ja teollisuusyrityksissä.

1990-luvun pukeutumis- tai muoti-ilmiöitä olivat baseball-lippikset (lippaa saattoi pitää myös takana tai sivulla), leveälahkeiset farkut ja trumpettihousut, lappuhaalarit, pitkät nahkatakit, hupparit, napapaidat, vyölaukut, Adidaksen sivunappiverkkarit, kalastajahatut, bandanat ja paksupohjakengät. Kaikille vartalotyypeille sopivat salihousut rantautuivat Suomeen, ja niistä tuli nopeasti hyvin suosittuja.

Muotitrendit vaihtuivat nopeasti ja yksilöllisyyttä haluttiin korostaa, siksi lista aikakauden muotivillityksistä on pitkä.

RUOKA JA JUOMA

Suosituimpia ruokia 1980-luvulla olivat perinteiset jauheliharuoat (esimerkiksi lihapullat, jauhelihakastike ja makaronilaatikko), kokoliharuoat (esimerkiksi porsaankyljykset ja lihakeitto), makkarakastike, kanaviillokki, kalakeitto, munakas ja pizza. Suosittuja kahvipöydän antimia olivat pasteijat, pullat, mokkapalat ja kermakakut. Kasvikset ja hedelmät tulivat suositummiksi. Edellisen vuosikymmenen lopulla alkaneen rasvakeskustelun vaikutuksesta margariini ohitti voin suosituimpana rasvana.

Ruokakauppojen valikoimat kasvoivat, ja ruokapöytään saatiin eksoottisia lisäyksiä, muun muassa kiivi ja soijakastike. Perunoiden rinnalle nousivat riisi ja pasta. Ruokia alettiin maustaa perinteisen suolan ja pippurin lisäksi esimerkiksi valkosipulilla, yrteillä ja chilillä.

Tuontielintarvikkeita oli kuitenkin vielä rajoitetusti, sillä kun Suomi ei ollut vielä Euroopan unionin jäsen, korkeilla tuontitulleilla suojeltiin kotimaista maataloutta ja elintarviketuotantoa. Esimerkiksi tuoreita tuontihedelmiä saatiin lähinnä talvella ja keväällä, kun kotimaisia omenoita ja marjoja ei ollut saatavilla.

Erilaiset keittiövempaimet, kuten leivänpaahtimet ja vohveliraudat, yleistyivät vuosikymmenen aikana. Mikroaaltouunit yleistyivät nopeasti vuosikymmenen lopulla: vielä vuonna 1985 vain joka 20. suomalaisessa kotitaloudessa oli sellainen, mutta jo vuonna 1990 mikrouunin omisti kolme viidestä taloudesta.

Ravintolassa syönti ja pikaruokakulttuuri tekivät Suomessa läpimurron 1980-luvulla. Vuosikymmenen alussa Burger King käväisi muutaman vuoden ajan Suomessa. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin vuonna 1984 Tampereella.

Alkoholijuomien, erityisesti keskioluen, kulutus kasvoi elintason nousun myötä läpi 1980-luvun aina 1990-luvun alun lamaan asti. 1960-luvulla alkanut viinien kulutuksen kasvu kiihtyi huomattavasti 1980-luvun puolenvälin jälkeen.

1990-luvun ruokasuosikkeja olivat jauheliha- ja makkararuoat, kalaruoat, pastaruoat (esimerkiksi lasagne) sekä broileriruoat (etenkin hunajamarinoidut broilerisuikaleet, jotka tulivat myyntiin vuonna 1992). Hiteiksi nousivat myös muutamat suomalaisille uudet eksoottiset ruoat, kuten curry, vokki ja texmex.

Ruokakauppojen valikoimat laajenivat paljon. Euroopan unioniin liittyminen vapautti elintarvikkeiden tuonnin, minkä jälkeen kauppojen hyllyille ilmestyi monenlaisia tuontituotteita.

Edelliseltä vuosikymmeneltä alkaen yleistynyt mikroaaltouuni löytyi vuonna 1998 jo 78 %:sta suomalaistalouksista.

Laman aikana kotiviinin juominen oli hyvin yleistä: vuosina 1993 ja 1994 jopa neljännes kaikesta viinin kulutuksesta oli kotiviiniä. Vuoden 1995 alussa voimaan tullut alkoholilaki toi ruokakauppoihin ja kioskeihin muutkin käymisteitse valmistetut enintään 4,7-prosenttiset alkoholijuomat kuin oluet.

URHEILU

1980-luvun menestyneimpiin suomalaisiin urheilijoihin kuului muun muassa Matti Nykänen, joka oli yksi maailman kaikkien aikojen parhaista mäkihyppääjistä. Nykänen voitti lähes kaikki mitalinsa 1980-luvulla. Hän voitti Sarajevon olympialaisissa 1984 yhden ja Calgaryn olympialaisissa 1988 kolme kultamitalia. 1980-luvun MM-kisoissa Nykänen on voittanut yhteensä seitsemän MM-kultamitalia. Myös Jari Puikkonen on moninkertainen mäkihypyn maailmanmestari, joka on voittanut 1980-luvulla yhden olympiakullan ja neljä MM-kultaa.

Harri Kirvesniemi voitti maastohiihdossa yhden MM-kullan ja yhden MM-hopean 1989. Jo tätä ennen hän oli voittanut useita MM-pronssimitaleja. Hänen senaikainen vaimonsa Marja-Liisa Kirvesniemi on Suomen menestyneimpiä naishiihtäjiä, joka on voittanut kolme olympiakultaa Sarajevossa 1984 ja kaksi MM-kultaa 1989. Hän on myös saanut useita hopea- ja pronssimitaleja. Myös Juha Mieto menestyi hyvin, saaden pari hopeaa ja kaksi pronssia.

1980-luvun merkittävin suomalainen jääkiekkoilija on ehkä Jari Kurri, joka pelasi tuolloin NHL:ssä edustaen useita eri jääkiekkoseuroja. Kurri on NHL:n kaikkien aikojen neljänneksi paras eurooppalainen maalintekijä, ja NHL:n runkosarjan kaikkien aikojen pistepörssissä hän on sijalla 21. Teemu Selänteen pääsarjaura alkoi vuosikymmenen lopulla. Suomen jääkiekkomaajoukkue sai hopeaa Calgaryn olympialaisissa 1988, mikä oli EM-mitaleja lukuun ottamatta kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen jääkiekkomaajoukkueen saama mitali.

Keke Rosberg voitti ensimmäisenä suomalaisena Formula 1 -maailmanmestaruuden vuonna 1982, ajettuaan Williams-tallissa. Suomalaiset menestyivät erinomaisesti myös rallissa: Ari Vatanen voitti rallin maailmanmestaruuden 1981, Hannu Mikkola 1983, Timo Salonen 1985 ja Juha Kankkunen 1986 ja 1987. Vuoden 1986 Monte Carlo -rallissa suomalaiset saavuttivat kolmoisvoiton: voittaja oli Henri Toivonen, toinen Timo Salonen ja kolmas Hannu Mikkola.

Maailman ensimmäiset yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingin olympiastadionilla elokuussa 1983. Suomi tuli kisoissa jaetulle kahdeksannelle sijalle voittaen yhden kullan, yhden hopean ja yhden pronssin. Kultaa voitti Tiina Lillak keihäänheitossa, hopeaa Arto Bryggare 110 metrin aitajuoksussa ja pronssia Martti Vainio 5 000 metrin juoksussa.

1990-luvulla Suomi menestyi useissa urheilulajeissa, etenkin talvi- ja moottoriurheilussa. Edellisellä vuosikymmenellä mäkihypyssä useita kultamitaleja voittanut Matti Nykänen sai vielä vuonna 1990 yhden lentomäen MM-hopeamitalin, mutta lopetti huippu-uransa jo samana vuonna. Vuonna 1992 vasta 16-vuotias Toni Nieminen voitti kaksi mäkihypyn olympiakultamitalia, joista toisen joukkuemäessä ja toisen suurmäessä. Myöhemmin vuosikymmenen aikana lupaava tulokas oli nuori Janne Ahonen, joka voitti kolme mäkihypyn MM-kultamitalia.

Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti historiansa ensimmäisen MM-kultamitalinsa toukokuussa 1995.

1990-luvun menestyneimpiä ralliautoilijoita olivat Juha Kankkunen, joka voitti maailmanmestaruuden 1991 ja 1993, sekä Tommi Mäkinen, joka voitti maailmanmestaruuden 1996, 1997, 1998 ja 1999. Mika Häkkinen voitti Formula 1 -maailmanmestaruuden kahdesti, vuosina 1998 ja 1999. Niin ikään vuonna 1999 Suomen menestynein miesalppihiihtäjä Kalle Palander voitti pujottelun maailmanmestaruuden. Vuosikymmenen loppupuolella Mika Myllylä voitti maastohiihdossa yhden olympiakullan ja neljä MM-kultaa.

Suomen menestyneimpiin jalkapalloilijoihin kuuluva Jari Litmanen pelasi 1990-luvulla Ajaxissa Hollannissa. Naisurheilijoista menestyneimpiä on ainakin Sari Essayah (mm. kilpakävelyn maailmanmestari 1993) ja Heli Rantanen (keihäänheiton olympiakultamitalisti 1996).

Kike Elomaa voitti vuonna 1981 Ms. Olympia -tittelin, kehonrakennuksen Euroopan mestaruuden, epävirallisen SM-kilpailun ja World Games -kilpailun. Vuonna 1982 hän sijoittui Ms. Olympia -kilpailussa kolmanneksi. Vuonna 1983 hän voitti hopeaa kehonrakennuksen ammattilaisten MM-kilpailussa ja oli viides Ms. Olympia -kilpailussa. Hän pääsi kehonrakennuksen Hall of Fameen vuonna 2001.

VERTAILU NYKYPÄIVÄN SUOMEEN

Kukoistuksen aikana suuren maailman kriisejä ja propagandaa ei pakkosyötetty päivittäin suomalaisten silmille, ihmiset olivat sisukkaampia eivätkä uhriutuneet yhtä helposti ja syyttä. Vähemmistöt elivät sopusoinnussa enemmistön kanssa ja jokaista mahdollista vähemmistöryhmää kohden ei oltu luotu rahaa ja resursseja syöviä systeemejä ja valtion laitoksia. Suomi oli tasa-arvon kärkimaita jo tuolloin, ja vuonna 1987 astui voimaan laki naisten ja miesten tasa-arvosta.

Kaikkialla ei nähty rasismia, maailmaa pelastettiin vain pieni pala kerrallaan ja ihmisille, etenkin nuorille, oli selvää olivatko he tyttöjä vai poikia. Vahva maadottuminen sekä vahvat juuret takasivat toimivan, terveen ja vakaan kansakunnan tilan.

Suomi oli Pisa-mittauksissa kukoistuksen aikana maailman kärkiluokkaa, kun tänä päivänä ollaan pudottu kauas kärjestä. Nykypäivänä opetuksen sisältöön on tuotu runsaasti tarpeetonta ”pseudotiedettä”, kun taas 1980- ja 90-luvuilla keskityttiin oleellisiin ja tarpeellisiin oppiaineisiin. Kouluissa opetettiin tarpeellisia kansalaistaitoja. Identiteettipolitiikka ei ollut osana opetuksen sisältöä ja toimintaa.

Myös kaupunkikulttuuriin on tullut suuri muutos. Pienissä kylissä ja kaupungeissä oli toimintaa ja kansakunta oli sosiaalisesti yhteisöllinen, verrattuna nykyajan monenlaiseen vastakkainasetteluun ja pirstaloitumiseen.

Poliittinen päätöksenteko ei ollut samalla tavalla riippuvainen globaaleista agendoista, vaan tuolloin ajateltiin enemmän Suomen ja suomalaisten etua.

Palvelut toimivat aivan eri tasolla, esimerkkeinä Posti, pankit ja monet muut julkiset palvelut. Myös yksityispuolen yritysten toiminnassa on tapahtunut selvä kasvu välinpitämättömyydessä, puheluihin ei vastata (monissa yrityksissä ei enää ole edes annettu puhelinnumeroita tietoon), tarjouspyyntöihin ei vastata, töykeys on lisääntynyt.

Suomella oli hyvä taloudellinen ja diplomaattinen suhde kaikkialle.

Nykypäivän poliittinen korrektius on tappanut huumorin. 1980- ja 90-luvuilla osattiin nauraa itselle ja muille, eikä siitä pahoitettu mieltä. Nykyään ihmisistä on tullut niin herkkiä, että he pahoittavat mielensä jopa maidon väristä.

Etenkin nykypäivään ja moderniin maailmankuvaan peilaten sekä 1980- ja 90-luku herättää yhä useammassa ihmisessä erittäin positiivisia mielleyhtymiä, lukuisista eri sosiaalisista ja kulttuurillisista syistä johtuen, asioiden ollessa maan ja kansalaisten kohdalla mitatusti paremmalla tolalla.

Pääasialliset lähteet:

Suomen historian pikkujättiläinen, 2003, Seppo Zetterberg

Kaksi Suomea, 1982, Matti Klinge

Ikuisen poudan maa, 2004, Pekka Lähteenkorva, Jussi Pekkarinen

Idän etuvartio, 2008, Pekka Lähteenkorva, Jussi Pekkarinen

Suomen kulttuurihistoria 2, autonomian aika, 1980, Päiviö Tommila

Suomen kulttuurihistoria 3, itsenäisyyden aika, 1982, Päiviö Tommila, Aimo Reitala, Veikko Kallio

Lisäksi:

Wikipedia, YLE, Mitä-missä-milloin -kirjasarja, Internet Archive