Viime aikoina suomalaiset ”asiantuntijat” ja virkamiehet ovat edelleen puhuneet muutoksesta ja uudistavasta johtamisesta. Nämä ovat korulauseita, jotka eivät enempää avaamatta kerro yhteiskunnan johtamisesta. Tuntuu siltä, että viimeiset 10 vuotta ns. akateemisissa piireissä ja ”asiantuntijoiden” keskuudessa on puhuttu uudistavasta johtamisesta, muutoksesta ja muutosjohtamisesta, mutta mikä on se lähtökohta, johon suhteessa halutaan tai tarvitaan ”uudistavaa” johtamista? Onko se viisi tai kymmenen vuotta sitten jo tapahtunut uudistus tai muutos vai mikä?

Päinvastoin, Suomi tarvitsee entistä enemmän valtion ja yhteiskunnan tasolla perinteistä johtamista, staattista johtamista ja ns. ”identiteettijohtamista”. Suomen ei tarvitse sopeutua kaikkiin ulkoapäin ajettuihin muutoksiin tai ilmiöihin, jotka tuntuvat uusiutuvan jatkuvasti ja aiheuttavan entistä enemmän epätietoisuutta ja epävarmuutta kansan keskuudessa. Vain silloin kun maamme on juurtunut ja maadoittunut hyvin, voimme kohdata ja tarkastella näitä paljon puhuttuja muutoksia ja niiden vaikutuksia maahamme.

”Asiantuntijoiden” ja muutosta ajavien agenttien puheista voisi saada kuvan, että muutos olisi joku luonnonilmiö, johon Suomella tai suomalaisilla ei ole mitään sanottavaa. Asia ei missään tapauksessa ole näin, vaan valtion johtajien ja virkamiesten tulee vastuullisesti punnita, onko muutoksesta ja kehityksestä hyötyä vai haittaa suurelle osalle kansaa. Usein tuntuu olevan niin, että ”muutos” hyödyttää vain pienen pientä osaa kansasta, mutta samaan aikaan vaikutus on kielteinen isolle massalle.

2000-luvun aikana meillä on ollut maassamme päättäjiä, jotka avoimesti myöntävät, että perinteet ja kansallinen identiteetti eivät merkitse heille mitään. Voi lisäksi pohtia, kuinka moni muu valtiojohtaja lisäksi ajattelee näin, vaikka ei ole ääneen sitä todennut. Tekoja ja lausuntoja kun tarkastelee, voisi kuvitella määrän olevan aika suuri. Kysymys kuuluu, miksi nämä henkilöt ovat vastuullisissa asemissa ja ajavatko he suomalaisten etua vai ulkomaisten globaalien toimijoiden etua. Nuo kaksi ovat lähtökohtaisesti ristiriidassa keskenään.

Suomi ei tarvitse yhdessäkään asiassa apua tai neuvoja idältä, länneltä, EU:sta tai Afrikasta. Ei ympäristö- eikä ilmastopolitiikan suhteen, ei varsinkaan metsien ennallistamisessa, ei energiapolitiikassa, ei maahanmuutossa, ei sukupuoli-identiteetin määrittelyssä, ei sodankäynnissä, ei myöskään siinä, kenen kanssa käymme kauppaa. Kaiken tämän ja tuhansia muita asioita olemme osanneet tehdä tavalla, joka on saanut kansan kaikkine vähemmistöineen kukoistamaan. Siihen ei ole tarvittu muutosta toisensa jälkeen tai uudistavaa johtamista, vaan kansallista ylpeyttä, perinteistä osaamista ja rohkeutta sekä vahvaa selkärankaa sen suhteen mitä olemme, mistä tulemme ja mikä on paikkamme maana muiden valtioiden joukossa. Johtaja, joka ei tätä halua ymmärtää, ei ansaitse johtaa tätä maata.