Erityisesti nykyajan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua vaivaa sellainen tauti, että todellisten ongelmien ja ratkaisujen sijaan poliitikot ja media pyrkivät miltei pakonomaisesti tehtailemaan näennäisiä ongelmia. Mutta näiden todellisten ongelmien tai kehitysideoiden rinnalla nämä keinotekoiset ongelmat ja kriisit ovat täysin epäoleellisia. Tällainen käyttäytyminen kuuluu arvoliberalismin ytimeen. Koska liberalismi voitti jo suuret haastajat eli nationalismin, fasismin ja perinteisen kommunismin, tarvitsee se välttämättä keinotekoisia epäaitoja ongelmia, joista vapautua. Näitä epäaitoja ongelmia ovat sivistyneissä tasa-arvoisissa länsimaissa esimerkiksi sukupuoli-identiteettiin liittyvät kriisit, rasismi, väitetty kaiken kattava epätasa-arvo, patriarkka, toksinen maskuliinisuus, ilmastokriisi, ”oma maa ensin” -ajattelu sekä lukuisat muut median tai ”asiantuntijoiden” esittämät asiat, jotka eivät todellisuudessa ole ongelmia eivätkä asioita, joista suomalaisten tulisi ottaa vastuu.

Suomi on useita vuosikymmeniä ollut lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa vastuullisuuden, tasa-arvon, demokratian ja lehdistönvapauden suhteen eri mittareilla maailman kärkimaita. Suomi on saanut niin paljon positiivista palautetta sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien asioiden suhteen, että suomalaisten on vaikea edes käsittää sitä, millainen kärkimaa Suomi todellisuudessa on ollut. Luuleeko yksikään järkevä aikuinen tai maailmaa nähnyt henkilö, että yhtäkkiä 15+ vuoden aikana Suomesta ja suomalaisista olisi tullut täysin päinvastaisia?

Suomessa rasismista ollaan irtisanouduttu säännöllisen epäsäännöllisesti jo suunnilleen 15 vuoden ajan. Saman ajan keskenään samanhenkiset, eli ”oikeamieliset”, ovat vannoneet tasa-arvon ja ties minkä arvokkaalta ja trendikkäältä kuulostavan termin nimeen, aivan kuin korostaen omaa pyhyyttään. Yhtälailla nämä ”oikeamieliset” epäonnistuvat ymmärtämään, että sekä lähtökohtien että lopputulemien tasa-arvo ovat mahdottomuuksia niin yhteiskunnallisella tasolla kuin heidän henkilökohtaisessa elämässä. Aivan kuin he pelkäisivät toisenlaisia näkemyksiä tai eivät suvaitsisi muita kuin yhdenlaisia mielipiteitä, etenkään silloin kun nämä näkemykset ja arvot edustavat traditionalismia, korostavat luonnonmukaisia identiteettejä tai ”oma maa mansikka, muu maa mustikka” -ajattelua.

Se, että joku yksittäinen poliitikko tai henkilö ei hyväksy toisen henkilön näkemyksiä, sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä minkään kanssa. Silloin kannattaa ehkä itse opetella suvaitsevaisuutta, koska jokaisen mielipiteet ja arvot ovat yhtä tärkeitä ja tasa-arvoisia.

Kyseessä on ilmiö, jossa globaalin agendan mukaan ”väärinajattelevat” suljetaan ulos ja tuomitaan samoista asioista kerta toisensa jälkeen. Mutta tämä ei riitä ”oikeamielisille”, eikä tule koskaan riittämäänkään. Samat tahot puhuvat korulauseita siitä, kuinka vastakkainasettelun tulisi olla ohi. Vastakkain tässä asetelmassa ovat globalistinen, suhteellisesti ajatteleva liberaali maailmankuva sekä sosiaali- ja luonnontieteellinen, perinteisempään maailmanjärjestykseen perustuva näkemys, joskaan tätä jälkimmäistä ei kunnolla tai kokonaisuudessaan esiinny politiikassa. Mikäli esiintyisi, niin suurimmalta osalta ajan henkeä käsitteleviltä ilmiöiltä olisi pudotettu pohja pois jo hyvän aikaa sitten.

Näyttää siltä, että suuri osa poliitikoista ei halua käsitellä todellisia ongelmia ja kehityskohteita. Kenties näiden asioiden kohtaaminen osoittaisi kuinka rikkinäinen tai erheellinen tämä ”oikeamielisten” maailmankuva on. Sen sijaan nämä tahot asemoivat itsensä tuomareiksi ja tekevät kaikkensa, että yhteiskuntaamme saataisiin yksi ainoa arvomaailma, vaikka se perustuisi lähtökohdiltaan humpuukiin. ”Oikeamieliset” haluavat vapautua perinteisemmin ja järjellä ajattelevista ihmisistä sulkemalla heidät ulos keskustelusta ja päätöksenteosta. Eivät nämä ”arvosoturit” halua loogista, kaikkia kunnioittavaa keskustelua eivätkä varsinkaan löytää yhteistä ratkaisua. Tämä on huomattu ainakin 15 vuoden ajan nykyisessä viitekehyksessään ja tämä on nähtävissä jokaisen meille tuotetun megatrendin, ilmiön tai ”kriisin” kohdalla.