Mainostamista ja viestintää vaivaa pakonomainen monikulttuuristaminen

Yhä useammin mainoksissa, lehtiartikkeleissa ja sähköisessä viestinnässä törmää ilmiöön, jossa monikulttuurista on tullut pakkomielteinen osa mainonnan ja viestin sisältöä. Siinä missä aiemmin yritykset tai erilaiset instituutiot markkinoivat tuotteiden ja palvelujen laatua ja ominaispiirteitä, nykyään ne markkinoivat monikulttuurisuuden ”ilosanomaa”. Toinen huomattava muutos on sukupuolivähemmistöjen nostaminen mainonnan keskiöön.

Markkinointimaailmassa käytetään ilmaisua, jonka mukaan mainonnan tarkoitus on välittää mielikuvia. Ennen muinoin, eli vielä noin 15 vuotta sitten, kotimainen lentoyhtiö halusi välittää asiakkaille mielikuvan turvallisesta ja luotettavasta lentoyhtiöstä. Tämä oli loogista, sillä myyntiargumenttina turvallisuus ja toiminnan laatu olivat oleellisia ja yksi yhteen yrityksen suorituskyvyn kanssa. Asiakaspalvelun elämyksellisyydellä tai lentokoneiden määrällä sen sijaan olisi ollut turha kilpailla, sillä oli useita lentoyhtiöitä, jotka tarjosivat monipuolisempia elämyksiä tai joilla oli suurempi lentokonekapasiteetti. Mutta tänään ydinviesti on monikulttuurinen perhe ja usein vielä sen kliseisin muoto: ulkomaalainen tummaihoinen mies ja suomalainen vaaleaihoinen nainen. Lukemattomissa suomalaisissa yrityksissä ja organisaatioissa on mainonnassa ja viestinnässä ryhdytty käyttämään samaa tyyliä.

Miksi tällaista viestiä halutaan välittää näin pro-aktiivisesti, vaikka Suomessa monikulttuuriset pariskunnat ja perheet vastaavat yritysten kohderyhmästä kenties tuhannesosaa tai pienempää segmenttiä? Miksi tuotteen tai palvelun ominaispiirteiden tai oleellisemman kohderyhmän sijaan korostetaan monikulturismi-ideologiaa? Markkinoinnissa ja mainonnassa sekä muussa viestinnässä, erityisesti suurempien yritysten kohdalla, mikään ei tapahdu vahingossa tai sattumalta. Etenkin tässä ilmiössä on kyse puhtaasti agendamainonnasta.

Suomalaisessa korkeakoulu- ja yliopistomaailmassa sama ilmiö on esiintynyt jo vuosikausia. Koulujen verkkosivujen etusivut ja mainonta suorastaan pursuaa monikulttuurista kouluilmapiiriä. Tämän esimerkin taustalla on kyse siitä, että koulut haluavat listoillensa ulkomaalaisia opiskelijoita, ja koulujen imagon halutaan muutenkin huokuvan globalismia, ei siis pelkästään kansainvälisyyttä. Usein monet koulut ja koulutusorganisaatiot ovat ottaneet avoimeksi visiokseen monikulturismin edistämisen.

Myös televisiosarjat, elokuvat sekä videopelimaailma pyrkii tarjoamaan samaan aikaan kaikille kaikkea, mutta näin tekemällä ne menettävät persoonallisuuden ja oman identiteetin. Lopputuloksena on oireileva tasapäistetty massa, joka on kaukana luonnonmukaisuudesta ja toimivasta kokonaisuudesta. Pakonomaisesti suomalaisille tyrkytetty monikulturismi hajottaa luonnollisen sosiaalisen yhteisöllisyyden ja luo toinen toistaan useampia intressiryhmiä, jotka ovat lähtökohtaisesti jaoteltu sisäiseen ja ulkoiseen viitekehykseen.

Koko ilmiö, monikulturismin käyttö kotimaisten yritysten, tuotteiden tai palvelujen mainonnassa ja viestinnässä on tragikoominen. Yhdenvertaisuudesta, diversiteetistä tai monikulturistamisesta on tullut pakkomielle identiteettikatoisille ”maailmankansalaisille”. Isot pelurit yhteistyössä ”asiantuntijoiden” ja median kanssa ovat syyttäneet Suomea niin monia vuosia rasismista, kolonialismista ja sortamisesta, että pyhittäessään tämän keinotekoisen syntitaakan nämä ”kulttuurisoturit” haluavat osoittaa hyveellisyyttä totemisoimalla vähemmistöt ja korottamalla heidät jalustalle. Ilmiö on laajempi kuin mitä ensisilmäyksellä saattaa havaita. Myös useat nykyajan tv-sarjat ja elokuvat ovat lähteneet tähän samaan nuotion ympärillä tapahtuvaan kumbayaa-tanssiin. Sankariporukka koostuu yhdestä suuresta monikultturisesta ”possesta”, perheestä, joka ei todellisuudessa suurellakaan todennäköisyydellä päätyisi viettämään aikaa yhdessä.

Suomi ei ole USA (josta tämä ideologia kumpuaa) eikä sitä koskaan tule olemaankaan. Pakonomaisesti suomalaisille tyrkytetty monikulturismi-ideologia kääntyy aikaa myöten itseään vastaan. Tästä on jo nyt selviä esimerkkejä yhteiskunnassamme.

Facebook
Twitter
LinkedIn