Suomeen on rantautunut ”transgenderkulttuuri”. Tämä on jatkoa niin sanotulle pride-kulttuurille ja muille kulttuurisille muoti-ilmiöille. Joka ikinen kerta transkulttuurin puolesta puhujat sekä sen ”ilosanomaa” todistavat muistavat mainita mantran lailla, että kyseessä on ensisijaisesti oikeus ja vapaus moninaisuuteen ja että kuka tahansa voi olla mitä vain. Tämä peruste tai argumentti on ensinnäkin typerä ja toiseksi se ei selitä perversin ilmiön todellista luonnetta.
Ilmiön vakuuttavuutta yritetään lisätä sillä, että usein kantaa tämäntyyppisten asioiden puolesta ottavat monet kulttuurialan henkilöt tai sosiaalipolitiikan ”asiantuntijat”. Mutta älkää menkö lankaan. Kyseessä ei ole mikään muu kuin jälleen kerran yritys mädättää perinteisiä luonnonmukaisia arvoja ja perinteistä perhemallia.
Jos kyseessä olisi ensisijaisesti vapaus ja oikeus moninaisuuteen – mitä ikinä sillä kulloinkin tarkoitetaan – silloinhan kaikki lain rajoissa olevat ilmiöt voidaan ottaa edistämisen ja vapauden kohteeksi. Moraalilla ja etiikalla ei näiden ”tasa-arvosotureiden” mielestä ole mitään sijaa nyky-yhteiskunnassa. Eikä edes lait ole rajaavia, sillä nehän ovat ja edustavat perinteistä maailmankuvaa ja rajat konkreettisesti ”rajoittavat” yksilön vapautta ja ”rakkautta”. Kuka tai mikä taho tai mitkä tekijät vetävät rajat ja perusteet sille, mitä ilmiöitä on suotavaa edistää? Ennen nämä kysymykset olivat selkeämpiä, eikä itse asiassa ihmisille tullut edes mieleen pohtia tällaisia.
Transkulttuurin edistämisessä tai perustelussa ei ole ensisijaisesti kyse vapauksista tai oikeuksista jotain asiaa kohtaan, vaan irrottautuminen perinteisistä normeista, rajoista, etiikasta ja identiteeteistä.
Mikä sitten on se valtaisa voima ja suoranainen pakkomielle, joka ajaa näitä näennäisedistyksellisiä ja itseään kultturelleiksi tituleeraavia ihmisiä toimimaan kyseisten asioiden puolesta? Tähän on mahdoton vastata näin lyhyessä blogikirjoituksessa, mutta on mahdollista muodostaa eräänlaisia klustreita, joilla analysoida tai kategorisoida toimijoiden mielenmaisemaa.
Nykyinen ilmiö tässä laajudessa on moderni ja se on meihin ulkoa päin kulttuurin tuomana istutettu. Toki aikoinaan on ilmiötä parodisoitu mm. televisio-ohjelmissa. Useat lukijat saattavat vielä muistaa brittiläiset komediasarjat ”Benny Hill Show” sekä erityisesti ”Pikku-Britannia”, jotka tekivät armotonta pilaa tästä ilmiöstä. Mutta nykyään ilmiöön suhtaudutaan kuin se olisi kaikkein oleellisin ja tärkein asia nyky-yhteiskunnassa, jota ei saa kritisoida eikä arvostella nimeksikään. Niinikään henkilöt, jotka identifioituvat transkulttuurin oikeuksien tai vapauksien puolestapuhujiksi, pitävät itseään arvoliberaaleina, puhuvat edistyksen tai muutoksen puolesta, haastavat kärkkäästi perinteiset luonnonmukaiset identiteetit ja ovat joko kovan linjan feministejä tai feminiinisiä miehiä.
Transilmiötä käsitellessä jää usein huomioimatta ilmiön vaikutus yksilöön tai yhteisöön. Asiaan liittyen pohdittavia kysymyksiä ovat yksilöön kohdistuvat potentiaaliset mielenterveysongelmat sekä paikkansa löytäminen yhteiskunnassa. Kulttuurillisenä ilmiönä voidaan kysyä, millaisena ”porttiteoriana” transkulttuuri toimii seuraaville harhaoppisille yhteiskunnallisille agendoille. Jos kuka tahansa voi olla mitä tahansa, missä kulkee olemassaolon henkinen ja fyysinen raja, ja kuinka nämä ”kehitykseen”, ”edistykseen” ja muihin korulauseisiin naamioidut termit ja ilmiöt vaikuttavat negatiivisesti yhteiskuntaan, kulttuuriin ja yksilöön? Mitä tulee transkulttuurin jälkeen? Pedofiilikulttuuri? Eutanasiakulttuuri? Vai vielä jokin entistä oudompi, mitä emme vielä osaa edes kuvitella. Mihin vedetään raja? Vai vedetäänkö sitä tulevaisuudessa enää lainkaan?
Loppujen lopuksi vahvan perinteisen identiteetin omaavat ihmiset pärjäävät paremmin elämässä. Olemme jo nyt nähneet, kuinka paljon ongelmia, erityisesti mielenterveysongelmia, on näillä henkilöillä, jotka eivät hyväksy itseään omana itsenään, vaan pyrkivät pakonomaisesti muuttamaan itseään luonnonvastaiseksi. Miksi yhteiskuntamme ei nykyään enää pyri vahvistamaan tämänkaltaista luonnollista kulttuuri-identiteettiä, vaan pyrkii päinvastoin vapautumaan siitä. No, ne jotka ovat jo nähneet tämän valtaisan propagandan läpi, tietävät kyllä miksi. Nyt haasteena onkin saada ns. suuri enemmistö myöskin näkemään tämän sumuverhon taakse. Mutta se ei ole mahdotonta. Kuten juuri äskettäin nähtiin Helsingin drag-esityksen osalta, kun riittävästi ihmisiä saadaan vastustamaan tiettyjä perversioita, järjestäjien on pakko muuttaa toimintaansa.
Valta on meillä. Käytetään sitä.
Verkostoidu! Aktivoidu! Osallistu!