Viimeisten noin 15 vuoden aikana niin yhteiskunnalliseen, poliittiseen kuin yritysmaailmaankin liittyvään keskusteluun on tuotu vino pino termejä ja käsitteitä, jotka ovat varsin epäselviä vastaanottajalle. Tämän uusiokielen ja terminologian alkuperä on sekä USA että Bryssel.

Erityisen yleisinä ja paljon käytettyinä toistuvat sellaiset käsitteet kuten “vastuullisuus”, “tasa-arvo”, “kestävyys”, “demokratia”, “länsimainen arvoyhteisö”, “arvopohja”. Poliittisessa keskustelussa on myös kuultu termi “sääntöpohjainen” tai “sääntöperusteinen järjestys”, joka on suora käännös englanninkielen termistä “rules-based order”. Kaikki nämä uusiotermit ja uusiokieli ovat vahvasti sidoksissa termien käyttäjään ja niillä on syntymästään asti ollut vahva funktio agendana. Ne eivät myöskään ole syntyneet erityisestä tarpeesta eikä niillä voida kovin helposti kuvat ilmiöitä.

Mitä esimerkiksi tarkoitetaan lauseella “Kaikilla on oikeus yhdemmäisyyteen”? Etenkin jos ja kun lause esiintyy ravintolaketjun mainoksessa. “Kestävyys” ja “vastuullisuus” ovat äärimmäisen käytettyjä termejä oikeastaan missä tahansa keskustelussa. Usein “asiantuntijat”, poliitikot tai yritysjohtajat eivät tiedä sen enempää, onko heidän ajamansa asia lainkaan niin kestävä tai vastuullinen, mitä halutaan esittää. Kyseessä on pikemminkin pyrkimys antaa eettinen ja moraalinen kuva asiasta, itsestä tai yrityksestä. Sillä nykyaikana suurimmaksi hyveeksi on nostettu se, että ihminen tai asia “vaikuttaa” ns. eettiseltä.

Termi “tasa-arvo” on esiintynyt suomen kielessä jo useita vuosikymmeniä. Kansainvälisten instanssien ja järjestöjen mukaan Suomi ja Pohjoismaat ovat aina olleet tasa-arvon kärkimaita. Kaikki, jotka vähänkin ovat maailmaa nähneet, ymmärtävät tämän. Mutta tämä ei näille “tasa-arvosotureille” riitä. He tekevät kaikkensa osoittaakseen, että ns. epätasa-arvo on läntisen yhteiskunnan suurin ongelma ja sen ratkaisemiseen tulee käyttää kaikki mahdolliset resurssit. On jopa alettu käyttää termiä “lopputuleman tasa-arvo”, jolla tarkoitetaan sitä, että myös maaliin saavutaan samaan aikaan. Koulussa arvosanoja ei voida antaa, koska niistä ilmenisi, että joku on parempi kuin toinen. Tasa-arvo -termiin ja sen käyttämiseen liittyy myös vahva “uhrimentaliteetti”. Tällä tarkoitetaan sitä, että ilmiöön liittyy uhriutumista, joko itsensä tai muiden puolesta.

Palataksemme termiin “vastuullisuus”; kuinka vastuullista on toiminta, jossa vähemmistöjen oikeudet nostetaan enemmistön oikeuksien edelle? Tai ilmiö, jossa maa ottaa miljardeja, jopa kymmeniä miljardeja, velkaa ja lapioi rahoja oman maan ja kansalaisten ulkopuolelle? Entäpä ylipäätään toiminta, jonka tieteellistä taustaa tai toimivuutta ei olla tutkittu, mutta silti vaan toimintaa jatketaan? Pahimmassa tapuksessa toiminta on havaittu täysin toimimattomaaksi ja jopa haitalliseksi, mutta silti sitä pakkomielteisesti jatketaan “vastuullisuuden” tai “kestävän kehityksen” nimissä.

Uusiokieli on usein korkealentoista ja sillä pyritään vaikuttamaan asenteisiin ja sitä kautta todellisuuteen. Nämä termit ja sloganit, kuten “build back better” eivät synny itsestään, vaan taustalla ovat ja toimivat joukko vaikuttajia, joiden missio ja tavoite on vaikuttaa yhteiskuntaan ja ajaa kansaa sekä kansallisvaltioita osaksi yhtä ja samaa “arvopohjaa”. Tällainen ilmiö liittyy osaltaan “liberaalityranniaan”, jossa liberalismia käytetään tyrannianomaiseen vaikuttamiseen ja johtamiseen.

Luonnollisesti ajoittain syntyy sanoja, joiden käyttö on perusteltua ja joiden avulla kohdetta voidaan kenties kuvat paremmin tai selkeämmin kuin ennen. Mutta nämä termit ja kohde ovat konkreettisia ja liittyvät useimmiten käsinkosketeltavaan asiaan tai tekniikkaan, eikä megatrendeihin.

Yksi kulttuurillinen muutos liittyy englanninkielisen puhekielen yleistymiseen ja lyhenteiden käyttöön suomen kielessä. Viime vuosina erityisesti kielen kanssa tekemisissä olleet kulttuurivaikuttajat ovat ilmaisseet huolensa suomen kielen asemasta ja säilymisestä. Huoli on perusteltua, sen verran voimakkaasti amerikkalaista populaarikulttuuria markkinoidaan Suomessa. Usein amerikkalaisia tai Brysselissä käytettyjä termejä käytetään sellaisenaan tai sitten ne käännetään laiskanpuoleisesti suomeksi. Ironisesti voisi todeta, että kuinka “kestävän kehityksen” mukaista on sellainen kasvava trendi, jossa pienen maan kielen ja kulttuurin annetaan pikkuhiljaa hävitä, tai sitä jopa tarkoituksenmukaisesti hävitetään, kuten usean perinteisen identiteetin kohdalla on tehty.

Korkealentoisella kielellä on helppo kontrolloida asioita ja ilmiöitä, mikäli kuulijat tai vastaanottajat eivät ole tarkkana eivätkä vaivaudu kyseenalaistamaan kielen ja termien sopivuutta tai käyttötarkoitusta. Suomalaisten tulee olla tarkkana erityisesti, kun poliitikot ja median käyttämät “asiantuntijat” ovat äänessä. Usein asiat ovat juuri päinvastoin kuin mitä meille kerrotaan.