Viime aikoina keskusteluun on tullut eräs outo ominaispiirre – tilastoilla, faktoilla tai järjellä ei ole enää keskustelun tai lopputuloksen kannalta merkitystä. Vaikka ihmisille esittää näkemyksiä, joiden taustalla on tiedettä, konkreettisia tapahtumia, syy-seuraussuhteita tai niin sanottua ”mustaa-valkoisella” tilastoa, näillä ei tunnu olevan merkitystä. Kenties joskus aiemmin toinen keskustelija oli valmis muuttamaan näkemyksensä tai ajattelemaan asiaa näiden tekijöiden valossa, mutta tuntuu että nykyään sillä ei ole enää vaikutusta. Sen sijaan tärkeintä on se, että ihminen muodostaa käsityksen asiasta puhtaasti tunnepohjaisesti ilman, että tähän tunteeseen vaikuttaa perustelut.

Tämä on outo modernin maailman ilmentymä. Onko kyse siitä, että tarve olla oikeassa on niin merkittävä, että enää ei haluta antaa itselle mahdollisuutta myöntää tietämättömyys tai uuden näkemyksen oppiminen? Kenties aiheet ovat joko niin politisoituneita tai muutoin syvällisiä, että niiden kohdalla ei koeta, että on varaa olla väärässä. Tämä ilmiö on erityisesti nähtävissä ajankohtaisten ja suurten aiheiden kohdalla kuten ”ilmastonmuutos” ja vihreä siirtymä, diversiteetti ja monikulttuurisuus, transgenderismi ja seksuaalinen monimuotoisuus, covid-19 ja siihen liittyvä rokotepolitiikka sekä Ukrainaan liittyvä sotilasoperaatio. Yhtenä esimerkkinä on myös paljon viime päivinä mediassa ollut koulujen ja opetuksen tila. Kuitenkin tämä haitallinen kehitys on ollut nähtävissä jo 10-20 vuotta ja opettajat ovat nostaneet asioita pöydälle. Mutta miksi heitä ei olla kuunneltu tai jatkuvasti heikkenevää suuntaa ei olla käsitelty opetushallituksen tai -ministeriön puolelta?

Mikäli edellä mainittuihin asioihin esittää taustalle teoriaa, todistusaineistoa, tilastoja ja monipuolista maailmankatsomusta, saa usein kuulla ”järkevien” ihmisten tai ”asiantuntijoiden” taholta olevansa joko salaliittoteoreetikko tai pahimmassa tapauksessa jonkun maan puolesta vaikuttava trolli. Aluksi voi ihmetellä, että mitä tekemistä jollain yksittäisellä valtiolla on tekemistä asian kanssa, mutta näkemys tuntuu olevan se, että kyseisen maan katsotaan olevan vastuussa kaikesta ja hyötyvän niistä näkemyksistä, jotka eroavat erityisesti valtavirtanäkemyksistä. Erityisesti, jos kyseinen maa sijaitsee idässä. Lännessä tai sen ajamissa ilmiöissä ei ole mitään vikaa tai haitallista. Sen sijaan aikaa ei tunnuta laittavan siihen, että onko kyseiset alkuperäiset väitteet ja tapahtumat tosia. Suuren osan ihmisten mielestä ne voivat olla mitä vaan, kunhan edustavat ”oikeaa” ja ”vastuullista” mielipidettä. Vaikka ilmiö olisi harhainen ja taustalla ei mitään perusteita.

Tämä ilmiö mahdollistaa ikävä kyllä sen, että keskustelun merkitys on muuttunut radikaalisti eikä argumenteilla ole enää väliä. Se voittaa, kuka huutaa koviten tai kenellä on eniten valtaa tilanteessa. Ei se, joka perustelee näkemyksensä parhaiten.

Koko keskustelu- ja väittelykulttuuri on syntynyt siten, että argumenteillä esitetyillä todisteilla ja perusteilla on painoarvoa ja keskustelun osapuolet ymmärtävät ja kunnioittavat näitä. Asiat eivät kuitenkaan ole eivätkä voi olla ”miten tahansa” ja sattumalta syntyneitä. Vaikka ei olisi mitään absoluuttisen objektiivista totuutta, ovat ne silti lähempänä sitä kuin vallalla olevaa suhteellisuus-käsitystä, jonka mukaan asiat ja ihmiset voivat olla mitä vaan ja miten vaan.

Tässäkin asiassa olisi hyvä palauttaa mieleen aika, jolloin luonnontieteitä ja sosiaalitieteitä arvostettiin kautta linjan ja ne määrittivät todellisuuden, yhteiskunnan tilan sekä keskustelukulttuurin luonteen.