Mistä syistä maanpuolustustamme ajettiin alas viimeisen 20 vuoden aikana?

Etenkin näinä geopoliittisesti epävakaina aikoina on hyödyllistä pohtia eri syitä, miksi maanpuolustusmentaliteettiin ei meillä Suomessa satsattu nimeksikään viimeisen 20 vuoden aikana. Kasarmeja alettiin lakkauttamaan 2000-luvun alkupuolella eikä muuallakaan yhteiskunnassa maanpuolustustahtoa tai fyysistä armeijan suorittamista kovin paljoa promotoitu. Naisten osallistuminen armeijaan on sen sijaan lisääntynyt.

Koettiinko puheet ja rohkaisut omaan maan puolustamisesta jotenkin epäsovinnaisina? Noudattiko keskustelukulttuuri ja yleinen ilmapiiri sitä samaa trendiä, jossa ajatusta kansallisvaltioista alettiin ajamaan alas Euroopan Unionin merkityksen lisääntyessä? Kuitenkin samaan aikaan vuosittain suomalaisten rahaa on riittänyt useita miljardeja sellaisiin asioihin, joilla ei ole ollut mitään tekemistä Suomen tai suomalaisten kanssa. Taloudelliset syyt eivät voi olla peruste, tai jos ovat niin ne ovat äärimmäisen heikko sellainen.

Joitain vuosia sitten eräs armeijan virkamies totesi, että Suomen armeijaa on päivitettävä vastaamaan nykynuorison tarpeita. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että perinteisemmästä kurista sekä armeijakulttuurista luovuttiin monelta osin. Nykynuorison tarpeet toisin sanoen olivat kevympi ja helpompi tyyli. Siitä huolimatta vaikka armeijan organisaatiokulttuuria muutettiin, huomattavasti suurempi osa miehistä keskeyttää armeijan nykyään kuin 20 vuotta sitten.

Armeija on koko ajan ollut olemassa, mutta siihen liittyvää keskustelua tai rohkaisua sekä maanpuolustukseen liittyvää positiivisuutta ei ole ollut juurikaan nähtävissä. On kuitenkin olemassa pilvin pimein eri instansseja, kansalaisjärjestöjä, kouluja, virkamiehiä sekä muita valtion tahoja, joiden agendalla on ollut ties mitä asioita, mutta jostain syystä armeijan merkitystä ei ole korostettu kovinkaan monessa määrin. Yksi asia on joka tapauksessa täysin varmaa; suomalaisten ylle on valtamedian ja ”asiantuntijoiden” puolelta levitetty globaalin sodan mahdollisuuden pelko. Tämä pelko olisi moninkertaisesti pienempi, mikäli viimeisen 20 vuoden aikana maanpuolustus olisi ollut voimakkaammin agendalla ja armeijan merkitys olisi nähty huomattavasti korkeammalla. Maanpuolustuksella on lisäksi suora yhteys kansallisen identiteetin tärkeyteen.

Facebook
Twitter
LinkedIn